Sittenkin kaikki hyvin, Justin Bieber? Yllättävä täyskäännös

Viime aikoina hyvin erikoisesti käyttäytynyt Justin julkaisi lopulta somekuvia, jotka kertovat kivasta perhe-elämästä. Silti taustalla soi ristiriidan ääni
Justin ja Hailey Bieber ovat julkaisseet Instagram-tileillään kuvia yhteiseltä lomaltaan. Pariskunta näyttää nauttivan kesästä järven rannalla, mikä on herättänyt huomiota viimeaikaisten erohuhujen keskellä.
Justin julkaisi useita perhekuvia. Yhdessä otoksessa Hailey poseeraa kameralle toisissa Justin ja Hailey nähdään järven rannalla ja golfautossa. He julkaisivat kuvia myös pojastaan Jack Blues Bieberistä. Hailey on julkaissut kuvia muun muassa rintamaidostaan.
– Pariskunta vaikuttaa olevan kesäparatiisissa, eikä ongelmista näy merkkiäkään, vaikka spekulaatioita onkin liikkunut, kertoo lähde TMZ:lle.
Aiemmin Justin antoi ymmärtää Haileyn pitävän mykkäkoulua. Lisäksi julkisuudessa on pohdittu, onko pariskunnan välillä draamaa kulissien takana.
US Weeklyn siteeraamat sisäpiirin lähteet tukevat käsityksiä siitä, että jännitteet ovat todellisia.
– Justin käy läpi vaikeaa aikaa, ja Hailey antaa hänelle tilaa päästä takaisin raiteilleen. Justin tekee parhaansa, mutta se on rankkaa, lähde kertoo.
Toinen sisäpiiriläinen paljastaa, että pariskunnalla on ollut tavallista enemmän töyssyjä matkassa, US Weekly muistuttaa.
– Hailey on huolissaan Justinista, varsinkin kun heillä on vauva kotona. Justin ei ole ollut näin maassa pitkään aikaan, lähde toteaa.
Pariskunta ei lehden tietojen mukaan ole kaiken paineen keskelläkään puhunut erosta.
– Usko on tärkeä osa heidän elämäänsä. He uskovat olevansa tarkoitettuja toisilleen ja tekevät mitä tahansa, jotta suhde toimisi, lähde vakuuttaa.
Hän kuitenkin muistuttaa, että Instagramin onnelliset kuvat eivät yksin kerro mitään.