Simon Cowellin mahtipontinen rupeama floppasi

Simon otti urakakseen luoda "uuden One Directionin".
Tuottaja Simon Cowell, 64, sai usean vuoden ajan olla ylpeä brittien X Factorista alkunsa saaneestaan One Directionista. Teini-ikäisistä pojista koostettu bändi kohosi maailmankuuluksi, ja menestyi pitkän ajan ennen määrittelemättömän mittaiselle tauolle jäämistään.
Hiljattain Simon aloitti uuden projektin, jossa alkoi kuvauksen mukaan etsimään "uutta One Directionia". Netflixiin kaavailtua The Midas Touch -sarjaa markkinoitiin hyvin mahtipontisesti, ja koelaulut aloitettiin Liverpoolissa viime viikonloppuna.
Koelauluihin saapui The Sunin mukaan vaivaiset 40 laulajaa. Verrattuna esimerkiksi Idolsin, X Factorin tai Talentin keräämiin ihmismääriin osallistujamäärä jäi lähes surulliseksi.
Masentavaksi flopiksi tituleerattuihin koekuvauksiin oltiin selkeästi odotettu valtavaa osallistujamäärää, sillä jonotusalueelle oltiin aseteltu turva-aitoja aivan kuin muihinkin talentti-kisoihin.

Tilannetta seurannut henkilö kertoi lehdelle, että väkeä alkoi saapumaan paikalle lauantaina (6.7.) yhdeksän aikaan aamulla, ja jono oli pisimmillään noin 40 nuoren jonottajan mittainen.
– Saapuvien ihmisten virta kuivahti alkuiltapäivään mennessä, ja sama toistui sunnuntain koekuvauksissa, Liverpoolista kerrotaan.
– Turva-aitojen määrä antoi olettaa, että he odottivat satoja tai tuhansia ihmisiä paikalle, mutta tuollaisista luvuista saapui vain murto-osa.
Koelaulujen oli määrä alkaa jo torstaina Newcastlessa, mutta tilaisuus peruttiin. Järjestäjät vetosivat peruutuksessa matka-aikatauluihin. Tuloillaan on vielä kaksi koelaulurupeamaa Dublinissa ja Lontoossa.