Selena Gomez syrjäytti Kylie Jennerin! Laulaja keräsi itselleen järjettömän määrän Instagram-seuraajia

Kylie Jennerin, 25, valtakausi Instagramin seuratuimpana naisena on ohi.
Nykyään Instagramin seuratuimman naisen titteliä pitää hallussaan laulaja Selena Gomez, 30, joka palasi somepalvelun käyttäjäksi usean vuoden tauon jälkeen.
Selena kertoo tuoreessa Instyle-lehden haastattelussa, että hänen Instagram-tilinsä on ollut vuosien ajan hallussa hänen tiimillään. Julkaisuja on ilmestynyt tasaiseen tahtiin, mutta vasta viime kuussa tähti otti vastuun julkaisusta omiin käsiinsä.
Selenalla on Instagramissa tällä hetkellä hurjat 382 miljoonaa seuraajaa. Kylie Jennerin seuraajamäärät pyörivät "vain" 380 miljoonan paikkeilla.
Selena myöntää, että vielä jonkin aikaa sitten hän suhteensa sosiaaliseen mediaan oli epäterve, mikä vaikutti puolestaan ikävällä tavalla hänen mielenterveyteensä.
- Jossain vaiheessa Instagramista tuli koko elämäni ja se oli todella vaarallista. Parikymppisenä tunsin, etten ollut tarpeeksi kaunis. Minulla oli kausi, kun koin tarvitsevani meikkiä enkä voinut näyttäytyä ilman sitä missään, Selena kertoo.
- Tauon ottaminen sosiaalisesta mediasta oli paras päätös jonka olen tehnyt mielenterveyttäni ajatellen. Loin itselleni systeemin, jonka takia minulla ei ole vieläkään omia salasanoja hallussani, hän paljastaa.
Vaikka Selenalla ja Kyliella onkin valtava määrä Instagram-seuraajia, luvut eivät vedä vertoja palvelun suosituimmalle käyttäjälle.
Tällä hetkellä Instagramin seuratuimman henkilön titteliä pitää hallussaan jalkapalloilija Cristiano Ronaldo yli 552 miljoonalla seuraajallaan.
Hyvänä kakkosena tulee niin ikään jalkapalloilija Lionel Messi, jonka seuraajamäärät huitelevat 433 miljoonassa seuraajassa.
Selena Gomez on näin ollen Instagramin kolmanneksi suosituin henkilö 382 miljoonalla seuraajallaan.