Seksisymboli Brigitte Bardot täytti 90 vuotta – huikeat kuvat uran varrelta

Nuoresta pariisilaisesta neidosta tuli kansainvälisesti palvottu elokuvatähti.
Brigitte Anne-Marie Bardot syntyi Pariisissa syyskuun lopussa vuonna 1934 varakkaaseen perheeseen ja aloitti mallintyöt nuorena, esiintyen Elle-lehden kannessa vain 15-vuotiaana.
Hänen läpimurtonsa oli vuonna 1956 elokuvassa "Ja Jumala loi naisen", joka teki hänestä kansainvälisen tähden. Sen ohjasi hänen ensimmäinen aviomiehensä Roger Vadim.

Varsinkin miehiä elokuva kiinnosti kovasti, koska Bardot'n kauneus tuli esiin rohkeissa kohtauksissa, ja katolista kirkkoa, koska se vihasi samoja kohtauksia.
Joka tapauksessa Brigitte Bardot oli syöpynyt kaikkien verkkokalvoille – ja sinne ranskalainen kaunotar jäi useiksi vuosikymmeneksi.

Miehiä jonossa asti
Uransa varrella Brigittellä oli paljon ihailijoita, ja osa pääsi hyvinkin lähelle idoliaan. Bardot’lla on sanottu olleen useita rakastajia niin avioliittojensa aikana kuin niiden välissäkin.

17 vuoden aikana hän ehti mennä naimisiin ja erota kolme kertaa – erityisesti kolmas avioliitto saksalaisen Opel-perijän ja playboy Günter Sachsin kanssa oli rankka. Niin rankka, että Bardot joi päivittäin kaksi pulloa samppanjaa ja kolme pulloa viiniä – ja silloin tällöin yritti tehdä itsemurhan.

Eläinaktivisti henkeen ja vereen
Vaikka Bardot vetäytyi viihdemaailmasta vuonna 1973, hän on edelleen merkittävä populaarikulttuurin ikoni. Hän on näytellyt liki 50 elokuvassa, esiintynyt useissa musikaaleissa ja levyttänyt yli 60 kappaletta. Hänelle myönnettiin kunnialegioonan ritarin arvo vuonna 1985.
Kun elokuvaura oli ohi, seksisymboli löysi elämäntyönsä eläinten oikeuksien puolustamisessa.
Hän myi korukokoelmansa ja käytti rahat eläinsuojelutyöhön – hän perusti säätiön ja ryhtyi lisäksi kasvissyöjäksi. Filmitaivaan legenda on tehnyt siitä lähtien tärkeää työtä eläinten hyväksi
Bardot on kampanjoinut esimerkiksi hylkeen- ja valaanpyyntiä, eläinkokeita, härkätaistelua, metsästystä sekä turkiksia vastaan.

Lihavat ranskalaiset
Bardotia palvottiin ja miehet ympäri maailman kuolasivat hänen peräänsä, mutta vanhemmalla iällä ranskalainen kaunotar on suututtanut useita henkilöitä. Sanotaan, että jopa puolet ranskalaisista vihaa häntä.
Bardot vastustaa voimakkaasti maahanmuuttoa islamilaisista maista – ja hänen kommenttinsa aiheesta ovat tuoneet hänelle useita tuomioita rasismista.
Hän on myös kutsunut työttömiä laiskoiksi ja verrannut homoseksuaaleja ja transsukupuolisia sirkusfriikeiksi. Kyllä, myös tavallinen ranskalainen mies on saanut osansa hänen mielipiteestään.
– Lihava, veltto, pömppövatsainen, turvonnut, punakka, kalju ja kamala, kuvailee Brigitte maansa miehiä.

Ainoa poika asuu Norjassa
Bardot'lla on yksi poika toisen aviomiehensä Jacques Charrierin kanssa. Äiti luopui poikansa huoltajuudesta pariskunnan erotessa. Nicolas on nyt 64-vuotias ja asuu Norjassa – eikä hän ole enää aikoihin ollut yhteydessä äitiinsä.

Sen sijaan entinen seksisymboli juhli 90-vuotissyntymäpäiviään syyskuun lopussa kera nykyisen ja neljännen aviomiehensä Bernard d'Ormalen, joka on ollut hänen rinnallaan vuodesta 1992.
Valitettavasti Bardotin nykyisestä elämästään ei tiedetä paljon muuta, sillä hän haluaa pysyä yksityisenä.
