Seksiä potilaalleen ehdotellut gynekologi sai potkut!

Lääkäri, joka pyysi potilaita ottamaan seksileluja mukaan leikkaukseen, on saanut potkut. Gynekologi Iftekhar Ahmedia, 51, on kielletty enää harjoittamasta lääkärin ammattia.
Huddersfieldissa, Pohjois-Englannissa, työskennellyt Ahmed kysyi eräältä potilaalta, halusiko tämä seksiä. Hän esitti kysymyksen, kun hän oli suorittamassa potilaalleen gynekologista tutkimusta. Naimisissa oleva kahden lapsen isä halusi myös lahjoittaa potilaalleen pornoa.
Lääkäri katseli, kun hänen 40-vuotias potilaansa riisuutui leikkaukseen samalla, kun hän kyseli tältä intiimejä kysymyksiä tämän seksielämästä.
– Hän alkoi käyttäytyä kummallisesti, kun sanoin hänelle, ettei minulla ole poikaystävää, ja hän alkoi kysellä seksielämästäni ja siitä, harrastinko sillä hetkellä seksiä kenenkään kanssa. Sanoin olevani seksisuhteessa, sillä en halunnut hänen tietävän, että olen yksin, koska tunsin oloni epämukavaksi, nainen kertoi:
– Hän kysyi paljon seksiin liittyviä kysymyksiä, kuten mitä seksiasentoja minä harrastan ja mistä minä pidän sängyssä. Hän kysyi, pidänkö nuolemisesta, jolloin hän työnsi kielensä ulos ja värisytti sitä.
Sisätutkimuksen jälkeen Ahmed etsi naisen puhelinnumeron tämän potilastiedoista. Hän pyysi saada tulla naisen kotiin asentamaan tämän koneelle pornoa.
– Hän kysyi, voisiko tulla kotiini laittaakseen pornoa kannettavaan tietokoneeseeni. Kun sanoin, etten olisi kotona, tunsin, miten hän hätkähti. Sitten hän sanoi, ettei se haittaa, sillä hän voisi tulla luokseni tänä iltana, potilas jatkoi:
– Sanoin, etten tuntenut, että hänen olisi sopivaa tulla kotiini lataamaan pornoa, ja että en halunnut sitä.
Ahmed todettiin syylliseksi sopimattomaan käytökseen. Alunperin Bangladeshista kotoisin oleva mies ei osallistunut kurinpidolliseen kuulemistilaisuuteen. Häntä on kielletty harjoittamasta lääkärin ammattia Iso-Britanniassa, mutta hänen uskotaan työskentelevän nyt Yhdysvalloissa.
Lähde: Metro UK