Sean Conneryn 93-vuotias leski kantoi miehensä tuhkia bilejunassa pitkin Skotlantia - lapsenlapsi juhli villisti cooleri päässään

sean connery
Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijätähti, monen mielestä se ainoa oikea James Bond, Sean Connery kuoli 31. lokakuuta vuonna 2020. Sean oli kuollessaan 90-vuotias. Kuolinsyyt olivat korkean iän lisäksi hengenahdistus, keuhkokuume sekä sydämen rytmihäiriöt.

Bahamalla asunut Sean toivoi, että osa hänen tuhkistaan ripoteltaisiin Bahamalle ja osa Skotlantiin, missä hän oli syntynyt.

Koronapandemian ja matkustusrajoitusten vuoksi Seanin yhdysvaltalainen lähisuku pystyi toteuttamaan viimeisen toiveen vasta tänä syksynä.

sean connery
Sean Connery oli ylpeä skotlantilaisista sukujuuristaan.
Mainos
Mainos päättyy

Seanin 93-vuotias leski Micheline Roquebrune matkusti perheenjäsenten kanssa elokuun lopussa Skotlantiin ripottelemaan Seanin tuhkia. Ajankohta oli otollinen, sillä Sean olisi täyttänyt elokuun lopussa 92 vuotta.

Perhe ripotteli tuhkaa ainakin kolmeen eri Seanin lempipaikkaan, jotka tietävät vain perheenjäsenet, The Scotsman -lehti uutisoi.

Kaksi vuotta sitten kuolleen Sean Conneryn vaimo toteutti puolisonsa viimeisen toiveen - kolmen päivän koskettava matka

Perheenjäsenet juhlistivat Seanin maallisten jäännösten viemistä Seanin synnyinseudulle vuokraamalla käyttöönsä "bilejunan".

Seurue matkusti Skotlannin ylämailla luksustason Royal Scotsman -junalla, joka henkii vanhanajan tunnelmaa viehättävine ravintolavaunuineen. Mukana menossa oli ainakin Seanin ensimmäisestä liitosta syntynyt poika Jason Connery. Kaikkiaan saattoväkeä oli junassa viitisenkymmentä.

Seurueen miehet olivat pukeutuneet perinneasuihin, skottiruutuisiin kiltteihin.

Mainos
Mainos päättyy

Seanin lapsenlapsi Saskia Connery on jakanut kuvamateriaalia bilejunasta Instagramiin. Kuvista päätellen tuhkasaattue on viettänyt surujuhlan sijaan kosteita bileitä. Kuvissa näkyy junaan loihdittu tyylikäs ruokakattaus sekä paljon juhlajuomia. Iloluontoisissa kuvissa Saskia poseeraa myös cooleri päässään.

- Ennustan, että samppanjacooleri on syksyn iso trendi, Saskia kirjoitti kuvatekstiin.

Kun seurueen juna saapui Edinburghin Waverleyn asemalle, trumpetisti soitti Viidakkokirja-elokuvasta tuttua King of the Swingers -kappaletta juhlaväen noustessa junan kyydistä asemalle.

- Micheline käveli hyvin hitaasti käsi kädessä sukulaisensa kanssa heitä odottaneelle autolle. Hän oli pieni, mutta hyvin loistokas. Hän oli pukeutunut beigeen asuun ja näytti ihan siltä kuin hän olisi menossa häihin, silminnäkijä kertoo lehdelle.

Lehtitietojen mukaan saattue juhlisti Seanin elämää Dalmenyn goottikartanossa.

Sean Connery 90 vuotta – huimat kuvat elämän varrelta: Siirtyi mallin töistä valkokankaalle, kieltäytyi jalkapallourasta ManU:n riveissä!

Mainos
Mainos päättyy
sean connery, Micheline Roquebrune
Micheline ja Sean ehtivät olla naimisissa 45 vuotta.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan