Sarah Jessica Parker parrasvaloissa kuin nuorentunut Carrie – ökykallis vihkisormus käänsi päät

59-vuotias Sinkkuelämää-tähti Sarah-Jessica Parker kannatti lempikohdettaan nuorentuneena.
Sinkkuelämää ja Just Like That -sarjoja ikonisen Carrie Bradshawn roolissa näyttelevä Sarah Jessica Parker on myös tosielämässä New Yorkin ja erityisesti sen balettitalon ystävä.

Ei ollutkaan ihme, että Parker ilmestyi punaiselle matolle New Yorkin Baletin syysgaalan kunniaksi. Tähti oli sonnustautunut iltaa varten Tsaikovskin Pähkinänsärkijä-baletista innoituksensa saaneeseen hopeiseen mekkoon. Pitkä, poninhännälle solmittu tukka oli kuin hahmollaan Carriella ikään.

Silminnäkijät kehuivat näyttelijän sädehtineen nuorekkaan oloisena. Raikkaan tyylin lisäksi päitä käänsi puoliso Matthew Broderickin hankkima timanttinen vihkisormus, jonka hinnan arvioidaan liikkuvan 600 000 dollarin eli noin 549 000 euron paikkeilla.


Fanien iloksi New Yorkissa kuvataan parhaillaan Sinkkuelämää-sarjan jatkajan, Just Like That -tuotoksen uutta kautta ja kuvauspaikalta on bongattu SJP:n ohella muun muassa Carrien uusvanhaa miestä näyttelevä John Corbett.