Ronn Moss ensimmäisestä Suomen-vierailustaan: Votkaa monta kertaa päivässä!

Vuonna 1992 perustettiin Seiska, ja samaan aikaan Kauniit ja rohkeat alkoi pyöriä Suomessa. Ronn Moss, 70, oli näytellyt Ridge Forresteria tuolloin jo viisi vuotta.
Ymmärrettävästi hän ei muista tarkallaan, mitä 30 vuotta sitten tapahtui, mutta tietää kyllä olinpaikkansa.
– Olin varmasti studiolla. Vietin saippuavuosinani 99 prosenttia ajastani Kauniiden ja rohkeiden parissa joko studiolla tai pr-töissä. Elämäni oli pelkkää Kaunaria, vapaa-ajan ongelmia ei juuri ollut, Ronn hymyilee.

Ronn ”Ridge” Moss tänään 70 vuotta – Kauniit ja rohkeat -legendan terveiset Seiskan lukijoille
Hän jätti maailman suosituimman saippuasarjan 2012.
– Kaipaan Kaunarit-perhettä, koko kuvausporukkaa ja sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Olimme iso, epäsovinnainen mutta rakastava perhe. Eikä minua haittaa olla ikuisesti Ridge. Olen ylpeä siitä.
Kauniit ja rohkeat -tähti Ronn Moss tekee uuden aluevaltauksen: Unelman pienestä pojasta saakka
Ronn muistelee, miten joskus 1990-luvulla hän esiintyi Ateenassa.
– Kahtena iltana satatuhatta ihmistä kokoontui katsoman show’tani. Se oli hurjaa menoa. Muistan myös hyvin ensimmäisen Suomen-vierailuni keväällä 1993. Se oli kymmenen päivää silkkaa mahtavuutta. Joka päivä minulle tarjottiin savustettua lohta ja votkaa, joskus useammankin kerran. Rakastin sitä.
– Kaipaan muutamia ystäviäni Helsingissä. Haluaisin tulla vielä esiintymään Suomeen.