Rocky-tähti on kuollut – näin toimintatähdet muistavat ystävää

Rocky-tähti on kuollut – näin toimintatähdet muistavat ystävää

Rocky-elokuvista tuttu Carl Weathers on kuollut.

Mainos
Mainos päättyy

Yhdysvaltalainen näyttelijä Carl Weathers on kuollut 76-vuotiaana.

Näin Rocky-elokuvien jatkumo pidettiin elossa uuden sankarin avulla

Asia käy ilmi perheen tiedotteesta, jossa kerrotaan Carlin kuolleen nukkuessaan torstaina 1. helmikuuta. Asiasta uutisoi Deadline.

Carl tunnetaan parhaiten Apollo Creedin roolistaan neljässä ensimmäisessä Rocky-elokuvassa. Carlin vastanäyttelijänä toimi Rocky Balboan roolissa tähdittänyt Sylvester Stallone.

Mainos
Mainos päättyy

– Carl oli erityinen ihminen, joka eli ihmeellisen elämän. Hän jätti lähtemättömän jäljen panoksellaan elokuva- ja televisioalaan, taiteeseen ja urheiluun ja hänet tullaan muistamaan maailmanlaajuisesti yli sukupolvien. Hän oli rakastettu veli, isä, isoisä, puoliso ja ystävä, perhe kirjoittaa tiedotteessaan.

Sylvester Stallone muistaa ystäväänsä koskettavasti.
Sylvester Stallone muistaa ystäväänsä koskettavasti.

Rocky teki Sylvester Stallonesta kuuluisan 46 vuotta sitten – nyt tähti käy katkeraa taistelua saadakseen edes osan hahmon oikeuksista itselleen

Carl nähtiin myös muun muassa elokuvassa Predator – saalistaja, jossa hänen kanssaan näytteli Arnold Schwarznegger. Arnold julkaisi X-palvelussa päivityksen, jossa muistelee ystäväänsä.

– Carl Weathers tulee aina olemaan legenda. Poikkeuksellinen urheilija, fantastinen näyttelijä ja mahtava tyyppi. Emme olisi voineet tehdä Predatoria ilman häntä, ja meillä ei varmasti olisi ollut yhtä hauskaa sitä tehdessä. Jokainen minuutti hänen kanssaan, kuvauksissa tai ei, oli täyttä iloa, Arnold kirjoittaa julkaisussaan.

Myös Sylvester Stallone julkaisi Instagram-tilillään koskettavan videon, jossa muistelee rakasta ystäväänsä.

– Elämäni muuttui täysin sinä päivänä kun tapasin Carl Weathersin. Hän oli taianomainen, ja olin onnekas saadessani olla osa hänen elämäänsä, Sylvester kertoo musertuneena.

Mainos
Mainos päättyy

Voit katsoa koko videon alta.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Rocky-tähti on kuollut – näin toimintatähdet muistavat ystävää