Privaattiesitykset pannassa? Näin korona vaikuttaa New Yorkin strippiklubeilla
Koronavirus on sekoittanut arkea myös New Yorkissa, jossa on todettu tähän mennessä yli 160 tartuntaa. Kaupungin strippiklubeilla on otettu käyttöön toimenpiteitä, joilla asiakkaat ja eksoottiset tanssijat pyritään pitämään turvassa COVID-19:ltä.
FlashDancers NYC on ilmoittanut suorittavansa tiloissaan "perusteellisen puhdistuksen kahdesti päivässä". Sekä henkilökunnalle että asiakkaille on tarjolla reilusti käsidesiä. Osa strippareista on käyttänyt myös hengityssuojaimia.
– Tosin luulen, että he tekivät niin vitsinä, huomauttaa New York Postin haastattelema klubin johtaja, Bob K.
Vaikka yleisötapahtumia on peruttu ympäri maailmaa, strippiklubin henkilökunnan mukaan koronavirus ei ole juurikaan vaikuttanut heidän työhönsä.
– Itse asiassa liiketoimintamme on kasvanut, koska lähiseudulta tulee enemmän paikallisia matkailijoita meille, Bob lisää.
Myös Vivid Cabaret-klubilta kerrotaan, ettei koronapaniikki ole satuttanut heidän kävijämääriinsä, joskin käsidesiä kuluu tavallista enemmän. Klubin johtaja kertoo, että tanssijoiden terveydentilaa seurataan tarkasti, etenkin jos he ovat matkustaneet riskialueilla.
Lähde: New York Post