Poppari Jessica Simpson heitti vaakansa pihalle! Jojolaihduttaminen on ongelma myös julkkisten keskuudessa

Laulaja Jessica Simpson, 40, on uransa aikana saanut kohtuutonta arvostelua ulkonäöstään. Jojolaihduttajana hän on kokeillut useita eri dieettejä, mutta aina kilot ovat palanneet.

Jessicalla on ollut tapana pulskistua parisuhteessa ja laihtua erojen jälkeen. Tuoreessa haastattelussa Jessica kertoo heittäneen vaakansa pihalle.
– Tavoitepaino stressasi. Nyt minulla ei ole hajuakaan painostani. Riittää, että voin hyvin ja saan housujen vetoketjun kiinni, Jessica ilmoitti Today show’ssa.

Musiikkimaailman seksisymboli Janet Jackson, 55, on elämäntavoiltaan painojojoilija. Välillä hän poseeraa lehtien kansissa vatsalihaksiaan esitellen, välillä taas paparazzit bongaavat säkkimäisiin vaatteisiin piiloutuneen ylipainoisen tähden.

Kun Janet julkaisee uuden albumin tai starttaa maailmankiertueen, hän on upea ilmestys. Mutta kohta taas ote lipsuu, ja hän kaivaa kaapistaan xxl-vaatteet.

Talk show -kuningatar Oprah Winfrey, 67, on puhunut avoimesti painonhallinnan ongelmastaan, joka ei ole jäänyt katsojilta huomaamatta. Hoikimmillaan hän on painanut 70 kiloa, mutta epäterveellisen ruokavalion vuoksi paino on useimmiten keikkunut yli 90 kilossa.

Joitain vuosia sitten Oprah’lla diagnosoitiin kilpirauhasen liikatoiminta, minkä jälkeen hän on tehnyt oikaisuliikkeen elämäntavoissaan.
– Tavoitteeni ei ole olla laiha vaan vahva ja terve, Oprah sanoo O Magazinessa.

Poppari Mariah Carey, 51, aloitti 1990-luvulla uransa timmissä kunnossa. Kaksosten syntymä ja kiireiset vuodet kasvattivat kurveja, joita Mariah ei ole koskaan häpeillyt esitellä.

Kilot tähti on karistanut kuntosalilla, uinnilla sekä Jenny Craig -painonhallintametodein.
– Olen ylpeä siitä, miten kovasti tein töitä saadakseni kroppani takaisin. Tein sen itseni vuoksi, Mariah iloitsee US Weekly -lehdelle.

Hei, kuka puhuu -tähti Kirstie Alleyn, 70, paino on vuosia heitellyt rajusti kymmenillä kiloilla suuntaan jos toiseen. Oman kertomansa mukaan vaaka on suurimmillaan näyttänyt 104 kiloa. Onnistumiset laihdutuksessa hän on tehnyt Jenny Craigin ruokavalion avulla.

Viimeisin onnistuminen oli 35 kilon painonpudotus, mutta valitettavasti kilot palasivat salakavalasti.

Kun poppari Kelly Clarkson, 39, vuonna 2002 voitti Amerikan Idols-laulukilpailun, alkoi kiloja salakavalasti kertyä nuoren naisen keskivartalolle.

Viime vuosina hänen vartalonsa on ollut vuoroin timmin hoikka ja kurvikkaan pullea.
– Kokoni vaihtelee yhtenään. Kun ihmiset puhuvat painostani, koen, että se on heille isompi ongelma kuin minulle, Kelly on todennut.

Hollywoodin tunnetuimpia miesjojottelijoita on Oscar-näyttelijä Russell Crowe, 57. Yksi syy painon heittelyyn on Russellin roolit, jotka ovat vaatineet välillä rajua laihduttamista, välillä taas lihomista.

Nopeat laihdutukset ovat onnistuneet tiukan ruokavalion ja ankaran treeniohjelman keinoin. Viime aikoina kerrytetyt kilot ovat jääneet pysyväksi kiusaksi.

Muotipoliisi, laulaja Kelly Osbourne, 36, on monesti onnistunut laihduttamaan itsensä mallimittoihin. Nuoren naisen ongelma on pitää ihannepainonsa.

Kelly haki viime vuonna apua lihavuusleikkauksesta, ja onkin laihtunut sittemmin lähes 40 kiloa.
– On sitouduttava loppuelämäkseen oikeanlaiseen liikkumiseen ja ruokavalioon. Dieetit eivät toimi, Kelly on pohtinut.
