Pohjoismaiden tyrmäävin bikinivartalo? Ruotsin pituushyppääjäkaunotar Khaddi Sagnia karkasi hellelomalle ja julkaisi tulikuumaa kuvamateriaalia - katso!

Maailmanlaajuinen koronapandemia on aiheuttanut laajoja matkustusrajoituksia ja -suosituksia joka puolella maapalloa, ja tälläkin hetkellä lukuisat ihmiset kärvistelevät kotisohvilla matkustushimoissaan, kun eivät voi lähteä reissaamaan eksoottisiin maisemiin.
Erityisesti Pohjolassa kylmä viima, jatkuva pimeys ja vääjäämättömästi lähestyvä talvi koettelevat ihmisten sietokykyä. Kun pandemia jossain vaiheessa taittuu, käy matkatoimistojen ja lentoyhtiöiden sivuilla taatusti kuhina.
Mutta jotkut ovat päättäneet matkustaa kauas jo nyt, vaikka matkustamista suositellaan välttämään. Ruotsalainen pituushyppääjäkaunotar Khaddi Sagnia pakkasi nimittäin laukkunsa ja matkusti Intian Valtameressä sijaitsevalle Réunionin saarelle.
Khaddi, 26, julkaisi viikonloppuna Instagramissa videopäivityksen, jossa hän esittelee lomamaisemiaan.
- Tämä on paikka, jossa vietän aikaa tästedes. Olen todella onnellinen, että voin jälleen nähdä ja tuntea auringon. Edelliskerrasta oli jo aikaa, Khaddi kirjoitti Instagram-videonsa oheistekstissä.
Itse videossa huomion kiinnittää paitsi Khaddin sensaatiomainen bikinivartalo, myös vedessä luikerteleva merikäärme. Otus saakin Khaddin hihkumaan videolla.
Khaddi julkaisi sunnuntaina myös toisen päivityksen Réunion-saarelta. Kuvassa Ruotsin pituushyppytähti poseeraa vihreissä bikineissä. Hyvällä syyllä voikin kysyä: onko näissä kuvissa Pohjoismaiden upein bikinivartalo?
- Valon ympäröimänä ja rakkauden johdatuksessa, aina ja ikuisesti, Khaddi kirjoitti vapaasti suomennettuna.
Khaddi on noussut muutamassa vuoden Euroopan kärkinimiin pituushypyssä ja hänen tänä vuonna hyppäämäns ennätys 692 on yksi kovimpia noteerauksia Euroopassa viime vuosina.
Khaddi sijoittui kesän ennätyksellään maailmantilaston kolmanneksi naisten pituushypyssä.
Khaddi on herättänyt huomiota paitsi urheilukenttien edesottamuksillaan, myös aktiivisella some-tekemisellään, sillä Khaddin Instagram-sivu on noussut erittäin suosituksi viime vuosina. Tällä hetkellä ruotsalaiskaunottarella on peräti yli 207 000 Instagram-seuraajaa ja luku kasvaa jatkuvasti.
Katso myös: Ruotsalainen yleisurheilukaunotar julkaisi huippuseksikkään peppukuvan - fanit sekosivat kurveista!
Khaddi esittelee somessa treenaamistaan ja aika ajoin hän tekee myös kaupallisia yhteistöitä. Hänen Instagram-sisältönsä on todellista silmänruokaa urheilunjanoisille ihmisille.