Playboy-tähti sairastui vakavasti – järkyttävät seuraukset
The Masked Singer -ohjelman panelistinakin toimiva Jenny toipuu parhaillaan vakavasta tulehduksesta.
Yhdysvaltalainen malli, näyttelijä ja televisiopersoona Jenny McCarthy, 53, nousi julkisuuteen vuonna 1993 poseerattuaan Playboyssa.
Hampaat tippuivat
Jenny on parhaillaan toipumassa vakavasta tulehduksesta, joka johti siihen, että hänen hampaansa alkoivat irrota.
Jenny kertoi People-lehden tuoreessa haastattelussa, että hänelle on tehty tänä vuonna jo yhdeksän suuleikkausta.
– Minulla oli yksi tulehdus, joka johti toiseen ja sitten kolmanteen, ja lopulta silmiini alkoi ilmestyä pullistumia. Hampaat putosivat, implantit irtosivat.
Jennyn mukaan lääkärit löysivät syvän luutulehduksen, kun he porasivat hänen leukaluuhunsa.
– Olen ollut antibiooteilla vuoden ja pystynyt syömään vain pehmeää ruokaa, hän kertoo haastattelussa.
Nyt Jenny kertoo pystyvänsä jälleen pureskelemaan.
Playmate of the Year
Jenny on Marilyn Monroen, Pamela Andersonin, Anna Nicole Smithin ja Carmen Electran rinnalla yksi tunnetuimmista Playboy-tähdistä.
Vuonna 1994 Jenny voitti Playboyn Playmate of the Year -palkinnon.
Malliuransa jälkeen hän siirtyi televisioon ja tuli tunnetuksi humoristisesta tyylistään useissa MTV:n ohjelmissa sekä omassa The Jenny McCarthy Show’ssaan. Hän on näytellyt muun muassa elokuvassa Scream 3 ja toiminut yhtenä The View -keskusteluohjelman juontajista.
Viime vuosina Jenny on nähty erityisesti viihdeohjelmissa, kuten The Masked Singer -ohjelman panelistina.
Jenny seurusteli koomikko Jim Carreyn kanssa vuosina 2005–2010.