Pamera Anderson, 56, ilman meikkiä nakuasussa

Pamela Anderson poseerasi taiteellisissa kuvissa ilman meikkiä.
Suomensukuinen Playboy-tähti ja Baywatch-tyttö Pamela Anderson, 56, poseeraa CR Fashion Bookin tuoreissa kuvissa luonnollisena.
Pamela on viime aikoina toiminut esikuvana meikittömälle ja luonnolliselle ulkonäölle.
Hän poseerasi kuvissa ihonsa väriin sulautuvassa haalariasussa. Vaate antaa illuusion siitä, että Pamela olisi alaston.
Pamela Anderson edusti täysin muuttuneena Pariisissa – tunnistaisitko?
Näet lisää kuvia klikkaamalla Instagram-upotuksen oikeaa reunaa.
Pamela on poseerannut kuvissa myös muun muassa paljettikoristeisessa nakuhaalarissa.
Pamela kohautti viime syksynä suunnatessaan Pariisin muotiviikoille ilman meikkiä. Pamela on kertonut tehneensä tempauksen siksi, että hän toimisi esimerkkinä tytöille.
Pamela kertoo CR Fashion Bookin haastattelussa ajattelevansa, että sosiaalisessa mediassa ja muoti- ja elokuva-alalla näkyvät kauneusihanteet ovat fantasiaa. Pamela liputtaa luonnollisuuden puolesta.
- Koen, että on ihan okei, olla vaan oma itsensä, Pamela linjaa.
Pamela on aiemmin linjannut haastattelussa, että ikääntyminen pukee häntä.
- Mielestäni kasvoni muuttuvat mieleenkiintoisemmiksi ikääntyessäni, Pamela sanoo.