Oho! Tältä Mr. Beanina tunnettu Rowan Atkinson näyttää nykyään - kuvattiin nuutuneena ja harmaantuneena uutussarjan kuvauksissa!

Rowan Atkinson
Mainos
Mainos päättyy

Englantilainen näyttelijä ja koomikko Rowan Atkinson, 66, on koko maailmalle tuttu Mr. Bean -hahmostaan, jota hän esitti tv-sarjassa ja elokuvissa 1980-luvulta lähtien.

Mr. Beanin lisäksi Atkinson muistetaan myös roolistaan Johnny English -elokuvien nimikkoroolista sekä 1980-luvun Musta kyy -sarjan pääosasta.

Seuraavaksi Rowan tähdittää parhaillaan kuvattavaa Man vs. Bee -sarjaa, jossa hän niin ikään esittää pääosaa. Englantilainen paparazzikuvaaja bongasi Rowanin sarjan kuvauksista Aylesburyssa, Keski-Englannissa.

Rowan Atkinson
Rowan Atkinson oli nuutuneen näköinen Man vs. Bee -sarjan kuvauksissa.

Rowan vaikutti kuvauksissa väsyneeltä ja hän haukotteli antaumuksella kuvausten tauolla. Atkinsonin tukka näytti vahvasti harmaantuneelta, mutta mitä ilmeisimmin kyseessä on Rowanin hahmoon liittyvä peruukki.

Mainos
Mainos päättyy
Hohhjoijaa, tuumasi Rowan.
Hohhoijaa, tuumasi Rowan.

Atkinson on ollut jo seitsemän vuotta parisuhteessa koomikko Louise Fordin, 40, kanssa. Pariskunta sai lapsen joulukuussa 2017. Atkinsonilla on lisäksi kaksi lasta aiemmasta avioliitostaan Sunetra Sastryn kanssa. Pariskunta erosi vuonna 2014 ja avioero astui virallisesti voimaan vuonna 2015.

Koomikko Rowan "Mr. Bean" Atkinson jätti vaimonsa - katso uuden rakkaan kuva!

Rowan raapi myös nenäänsä.
Rowan raapi myös nenäänsä.
Rowan Atkinson
Mr. Beaniä muistuttavat ilmeet ja eleet tulevat Rowan Atkinsonilta kuin luonnostaan ja tahattomasti.
Rowan Atkinson

Katso alta kuvat, miltä Mr. Bean -tähti näyttää nykyään!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan