Oho! Romeo Beckham, 22, yhdistettiin vanhempaan saksalaismalliin

Romeo erosi vastikään tyttöystävästään, jonka syyksi pantiin Beckhamien käynnissä oleva katkera perheriita.
Vain tovi sitten uutisoitiin, että David ja Victoria Beckhamin toiseksi vanhin poika Romeo, 22, on eronnut naisystävästään Kim Turnbullista, 26, seitsemän kuukauden seurustelun jälkeen. Ystävien mukaan romanssi hiipui joitakin viikkoja Davidin 50-vuotissyntymäpäivien jälkeen.
Romeo näyttää unohtaneen nopeasti epäonnistuneen suhteensa. Hänet nähtiin lauantai-iltana (7.6.) poistumassa juhlista Hotel Costesista Pariisissa upean daamin kanssa. Romeo hyppäsi autoon saksalaisen vaikuttaja Caroline Daurin, 30, kanssa. He siirtyivät Julia-klubille ja jatkoivat juhlimista yökerhossa aamuyön tunteihin asti.
Yhteinen illanvietto johti nopeasti spekulaatioihin siitä, että Romeo ja kahdeksan vuotta vanhempi kaunotar viihtyisivät yhdessä romanttisessa mielessä.
– Romeo oli kaupungissa työtapaamisten vuoksi, ja hän tapasi myös ystäviään. Hän söi illallista kolmen ystävänsä kanssa, joista yksi on hyvä ystävä Caron kanssa, joten hän liittyi ryhmään. Kyseessä oli rento illallinen, lähde kertoo Daily Mailille.
Huolimatta rennosta tapaamisesta, kaksikko vaikutti haluavan välttää yhteiskuvat, sillä he poistuivat paikalta erikseen ennen kuin nousivat samaan autoon yhteisen ystävän, Ranskan Voguen kulttuurijohtaja Dan Sablonin kanssa.


Ystävälliset välit
Ystävien mukaan Romeon ja ex-tyttöystävä Kimin välit ovat edelleen ystävälliset.
– Romeo ja Kim ovat molemmat nuoria ja heillä oli ihanaa aikaa yhdessä, mutta tuossa iässä asiat eivät aina kestä ikuisesti, ja he päättivät erota, eräs lähde kertoi.
– He ovat olleet ystävällisiä toisilleen eron jälkeen ja ovat jopa viettäneet aikaa samoissa paikoissa. On todella sääli, etenkin sillä David ja Victoria todella pitivät hänestä.
Victoria ja David Beckham ovat ajautuneet vakavaan riitaan vanhimman poikansa Brooklynin, 26, ja tämän vaimon Nicola Peltzin, 30, kanssa. Tilanne on niin tulehtunut, että Brooklyn ja Nicola eivät osallistuneet edes Davidin 50-vuotisjuhliin, vaikka olivatkin Lontoossa.
Exää syytettiin perheriidasta
Nicola syytti aiemmin Romeon exää Kimiä perheriidan aiheuttamisesta. Lähteen mukaan tämä on pötypuhetta.
– David ja Victoria eivät haluaisi, että ihmiset ajattelisivat eron johtuneen Nicolasta ja Brooklynista, koska se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.
– Tosiasia on, että Kimillä on todella kiireinen ura DJ:nä ja myös Romeolla on kiireinen työelämä. Molemmat matkustavat paljon, eikä parisuhde tässä elämäntilanteessa ole kovin suotuisa, lähde totesi.
Kim on ollut perheriidan keskipisteessä sen jälkeen, kun Nicola väitti tunteneensa olonsa epämukavaksi hänen seurassaan. Lähteet ovat kertoneet, että Kim seurusteli Brooklynin kanssa heidän ollessaan teini-ikäisiä.
Tämä oli syy, jonka Nicola ja Brooklyn antoivat sille, etteivät he osallistuneet mihinkään Davidin juhlista. Todellisuudessa Kim ei seurustellut todellisuudessa Brookylinin, vaan tämän läheisen ystävän Rocco Ritchien, Guy Ritchien ja Madonnan pojan kanssa.