Ohi on! Katie Holmes on eronnut poikaystävästään – luuli aluksi miestä elämänkumppanikseen! 

katie ja emilio
Mainos
Mainos päättyy

Tunnettu näyttelijätähti Katie Holmes, 42, on eronnut ravintoloitsija poikaystävästään Emilio Vitolo Juniorista, 33. 

Näyttelijän edustajan mukaan pari pysyy ystävinä erosta huolimatta. Kaksikko oli nähty ensimmäisen kerran yhdessä viime syyskuussa, ja heidän suhteensa varmistui joulukuussa sosiaalisen median välityksellä. Tuolloin kokki julkaisi kuvan näyttelijästä tämän syntymäpäivänä, jossa hän hehkutti Katieta ylistävin sanoin. 

New Yorkin kaduilla kuherrellut Katie Holmes virallisti suhteen Emilio-rakkaaseensa – näyttelijä ja kokki sylikkäin ökyravintolassa! 

katie ja jamie
Näyttelijät olivat yhdessä vuosien 2013 ja 2019 välillä. 

Toisiaan he eivät ole nähneet viimeisen kuukauden aikana, koska näyttelijä on ollut kuvaamassa elokuvaa toisessa kaupungissa. Katie oli aikaisemmin sanonut UsWeekly-julkaisun lähteiden mukaan, että hän uskoi vihdoin löytäneensä rinnalle pysyvän kumppanin.

Mainos
Mainos päättyy

Emilio oli Katien ensimmäinen pitkäaikaisempi parisuhde sen jälkeen, kun hän oli eronnut näyttelijästä ja laulajasta Jamie Foxxista, 53. Hänen kanssaan Dawson’s Creek -tähti seurusteli noin kuusi vuotta.

katie ja tom
Katie on sanonut avioeron syyksi, että pelkäsi Tomin kaappaavan heidän lapsensa. 

Pussailivat ja kuhertelivat avoimesti! Katie Holmes, 41, ja Emilio Vitolo Junior, 33, kuumilla treffeillä New Yorkissa - paparazzikuvat!

Sitä ennen hänen rinnallaan oli monista toimintaelokuvista tunnettu Tom Cruise, 58, jonka kanssa hän oli naimissa viisi ja puoli vuotta. He erosivat virallisesti heinäkuussa 2012. Heillä on yksi yhteinen tytär nimeltä Suri, joka syntyi huhtikuussa 2006.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan