O-ou! Kruununprinsessa Victoria riskialttiissa puuhissa: salmonellavaara!

Ruotsin kruununprinsessa Victoria tekee runsaasti hyväntekeväisyys- ja edustustyötä. Toisinaan niissä piilee riskinsä.
Ruotsin kruununprinsessa Victoria tekee runsaasti hyväntekeväisyys- ja edustustyötä, ja esimerkiksi luonto ja sen suojeleminen on prinsessalle tärkeää.
Katso Seiskan koirakaverit -sarjan jakso, jossa vieraina Aki ja Rita Manninen sekä Putin-koira:
Kesäkuussa Victoria vihki käyttöön Ruotsin Bohuslänissa sijaitsevan Nordic Ark Zoon "Turtle Arkin", eli uhanalaisille kilpparilajeille rakennetun kilpikonnatalon.
Ihastuttavaan valkoiseen kukkamekkoon sonnustautunut Victoria pääsi tapahtumassa pitelemään pikkukilpikonnaa kädessään ja syöttämään tälle raikasta salaattia.
Oho! Tällaisena et ole nähnyt prinsessa Victoriaa


Kilpparin käsittelyssä piilee kuitenkin yllättävä vaara.
Ruokaviraston sivuilla kerrotaan lemmikkeinäkin pidettävien matelijoiden, kuten käärmeiden ja kilpikonnien, kantavan usein oireettomana suolistossaan salmonellabakteereja.
Toivon mukaan Victoria on siis pessyt kätensä huolellisesti saippualla konnan käsittelyn jälkeen.

Myös muut kuninkaalliset ovat aiemmin ihastuneet hauskoihin kilpikonniin.
Joulukuussa Monacon ruhtinaspari Albert ja Charlene lapsineen lähetti 46 nuorta kilpikonnaa Monacon merimuseosta kohti Afrikan Senegalissa sijaitsevaa Le Village des Tortues -suojelualuetta.
