Nyt estot pois: tässä kuussa on parhaat mahdollisuudet yhden yön juttuihin!
Kesä on sinkkujen parasta aikaa. Yhä useampi hakeekin juuri tässä kuussa kesäheilaa, mikäli OkCupid-treffisivustoa on uskominen.
Sivusto teetti 18 miljoonan käyttäjänsä joukossa kyselyn heidän suhteidensa kestosta. Osa vastaajista oli sitä mieltä, että täydellinen suhde kestää ikuisesti, kun taas toiset olivat sitä mieltä, että yksi yö on juuri sopiva aika parisuhteen kestoksi. He, jotka kaipasivat tällaista, alle vuorokauden mittaista romanssia, etsivät seuraa erityisen aktiivisesti kesäkuussa. Itse asiassa 33 prosenttia enemmän ihmisiä oli vailla yhden yön juttua kesäkuussa, kuin missään muussa kuussa.
Yhden yön juttuja alettiin hakea aktiivisemmin jo huhtikuussa, kun aurinko alkaa paistamaan. Kevään aikana yhden yön juttuja haettiin 17 prosenttia aktiivisemmin, kuin talvisaikaan. Tohtori Susan Krauss Whitbourne University of Massachusetts Amherst -yliopistolta arveleekin, että säällä on tutkimustulosten kanssa tekemistä:
– Sanoisin, että kesällä yhden yön juttujen määrän lisääntymisen taustalla näkyy lämmin sää ja kenties vähemmän estoja, sillä ihmisillä on vähemmän vaatetta päällä, hän selittää:
– Ihmiset ovat halukkaampia ja kykenevämpiä olemaan ulkosalla, kun he eivät joudu olemaan tekemisissä lumen, sateen ja pakkasen kanssa.
Lähde: Men's Health