fbq

NSYNC tekee paluun – Justin Timberlakelta herkkä viesti

Justin Timberlake kasasi poikabändin takaisin yhteen uuden sinkun merkeissä.

Poikabändi NSYNC, eli JC Chasez, Joey Fatone, Chris Kirkpatrick, Lance Bass ja Justin Timberlake aiheuttivat teineissä sydämentykytyksiä 1990-luvun lopusta 2000-luvun alkuun.

Yhtye takoi jättihittejä vuosituhansien vaihteessa, mutta sen erosta ilmoitettiin vuonna 2007.

Nyt heiltä on tulossa uutta musiikkia, kun Justin pyysi bändin loputkin jäsenet mukaan luomaan biisiä tulevaan Trolls: Bändi koossa -elokuvaan. Päätös comebackistä tulee ilmi Justinin julkaisemassa videossa.

- Niin monet tähdet asettuivat riviin. Siksi soitin teille, ja olin että "hei, tuli yksi juttu." Jos teemme tämän biisin, se on rakkauskirje faneillemme. Olisi suuri kunnia saada ryhmä tähän lauluun, Justin selostaa videolla.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Huhheijakkaa! Justin Timberlake teki 100 miljoonan dollarin tilin – myi kaikki kappaleidensa oikeudet

Videon taustalla soi myös esimakua elokuvaan tulevasta kappaleesta, jossa on selkeitä merkkejä myös yhtyeen tuotannosta parinkymmenen vuoden takaa.

Videolla nähdään pätkiä kappaleen tekoprosessista. Lopuksi kuullaan vuolaita kehuja valmiille tuotokselle.

- Kuunnelkaas... Rakastan teitä. Tämä on eeppinen, toteaa Justin videon lopuksi.

Vastaukseksi hän saa halin Joeylta.

- Minun pitää käydä pissalla, mutta rakastan sinua, hän supisee bänditoverinsa korvaan.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Tunnistatko näitä tulevia superjulkkiksia?! 40 vuotta täyttävä Justin Timberlake aloitti uransa lapsitähtenä Christina Aguileran ja Britney Spearsin kanssa – katso nostalginen kuva!