Norjan kruununprinssi Haakon 50 vuotta - mikä komistus nuoruuskuvassa!

Pohjoismaisista hoveista onniteltiin prinssiä nostalgisten kuvien saattelemana.
Norjan kruununprinssi Haakon täyttää pyöreitä tänään 20. heinäkuuta. 50-vuotispäivää viettävää prinssiä onniteltiin Norjan, Ruotsin ja Tanskan hovien sosiaalisessa mediassa.
Norjan kuningasperheen Instagramiin julkaistun kuvakarusellin ensimmäisessä kuvassa komeilee huomattavasti nykyistä nuorempi Haakon kitara käsissään. Vaikka ulkonäkö onkin muuttunut, on prinssillä tänäkin päivänä sama, tunnistettava hymy.
Ruotsin kuninkaalliseen Instagramiin julkaistiin niin ikään vanhoja kuvia. Karusellin toisessa kuvassa Haakon on isänsä sylissä vain vuoden ikäisenä. Häntä on tullut tervehtimään Ruotsin kuningas. Kuningas Kaarle Kustaa oli tuolloin itse ollut kuninkaana vain vuoden.
Näet kuvan klikkaamalla alla olevan Instagram-julkaisun oikeassa reunassa olevaa nuolta.
Kruununprinssi Haakon ja hänen vaimonsa prinsessa Mette-Marit viettävät kumpikin viisikymppisiä tänä kesänä. Keväällä pari ilmoitti, etteivät he aio järjestää suuria syntymäpäiväjuhlia.
Sen sijaan he juhlistavat vanhenemistaan tekemällä viisi risteilymatkaa ympäri Norjaa ja järjestämällä puutarhajuhlat Oslon kuninkaanlinnassa elokuussa.