Näyttelijä Jane Fonda, 84, kertoo sairastuneensa syöpään - pysäyttävä päivitys

Näyttelijä ja aktivisti Jane Fonda, 84, kertoo sairastuneensa syöpään.
Instagram-päivityksen aiheesta tehnyt näyttelijä sanoo, että kysessä on non-Hodgin-lymfooma eli imusolmukesyöpä.
Hän sanoo jo aloittaneensa kemoterapian sairauden parantamiseksi.
- Tämä on hyvin hoidettavissa oleva syöpä, 80% ihmisistä selviää, joten tunnen itseni onnekkaaksi, Oscar-palkittu näyttelijä sanoo.
- Olen myös onnekas, että minulla on terveysvakuutus ja mahdollisuus parhaisiin lääkäreihin ja hoitoihin.
Jane nostaa esiin painavan asian, jonka kokee ongelmaksi Yhdysvalloissa. Hän kokee ettei ole oikein, että monella yhdysvaltalaisella ei ole samoja mahdollisuuksia saada syöpiin tarvittavaa laadukasta hoitoa, tasapuolisesti.
- Meidän on myös puhuttava paljon enemmän siitä, miten syöpiä voidaan ennaltaehkäistä.
Jane sanoo, että hän tulee käymään kemoterapiassa kuuden kuukauden ajan, eikä hän anna sairauden häiritä hänen tekemäänsä ilmastoaktivismiaan.
Näyttelijä on aiemminkin sairastunut syöpään. Häneltä on poistettu syöpäkasvain huulesta vuonna 2018. Lisäksi vuonna 2010 hänen rinnastaan poistettiin kasvain.
