Näyttelijä Donald Sutherland on kuollut

Näyttelijä Donald Sutherland on kuollut

Näyttelijälegenda oli 88-vuotias.

Mainos
Mainos päättyy

Kanadalaisnäyttelijä Donald Sutherland kuoli torstaina 20. kesäkuuta.

Näyttelijä menehtyi pitkän sairauden uuvuttamana kotonaan Miamissa, Yhdysvalloissa.

Uutisen näyttelijän kuolemasta kertoi Donaldin poika, näyttelijä Kiefer Sutherland. Kiefer jakoi suru-uutisen sosiaalisessa mediassa.

- Raskain sydämin joudun kertomaan, että isäni Donald Sutherland on kuollut, Kiefer kirjoittaa.

Mainos
Mainos päättyy

Kiefer kutsuu isäänsä ansaitusti yhdeksi historian tärkeimmistä näyttelijöistä. Hänen mukaansa Donald rakasti työtään, ja sai tehdä sitä, mitä rakastaa.

- Sen enempää ei voi pyytää. Hyvin eletty elämä, Kiefer sanoo.

Näyttävä ura valkokankaalla 

1960 -luvulla uransa aloittanut Donald ehti näytellä lähes 200 elokuvassa ja televisio-ohjelmassa. 

Tähden tunnetuimpiin tuotantoihin kuuluvat muun muassa elokuvat Likainen tusina (1967), M.A.S.H. – armeijan liikkuva kenttäsairaala (1970) sekä Tuntematon uhka (1995). Television puolella Donald viihdytti esimerkiksi draamassa Dirty Sexy Money (2007-2009) sekä Taivaan pilarit -minisarjassa (2010).

Nuoremmalle sukupolvelle Donald tuli tutuksi etenkin Nälkäpeli -elokuvasarjan Presidentti Snowna (2012-2015). 

Rakastetuista roolisuorituksistaan huolimatta Donaldille ei koskaan suotu Oscar-ehdokkuutta. Varsinaisen palkinnon sijaan hänelle myönnettiin vuonna 2017 Kunnia-Oscar. kunniapalkinto myönnetään taholle, joka on tehnyt merkittävää työtä elokuvamaailmassa.

Mainos
Mainos päättyy

Donaldin muistelmateos Made Up, But Still True julkaistaan syksyllä 2014. 

Kieferin lisäksi Donaldia kaipaamaan jäivät pojat Roeg, Rossif ja Angus, tytär Rachel sekä pitkäaikainen puoliso Francine Racette. Donaldilla oli myös neljä lastenlasta.

 Juttua on päivitetty 24.6.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan