Näin skandaalikuningas Juan Carlosin lehtolapseksi väitetty aristokraattikaunotar reagoi kohupaljastukseen

Vastailmestynyt kirja King Corp. väittää, että Espanjan entisellä hallitsijalla Juan Carlosilla, 85, on salattu avioton tytär.
Aristokraattinen Alejandra syntyi 1970–1980-lukujen vaihteen tienoilla, ja olisi kirjan mukaan jo vuosia tiennyt biologisesta isästään.
Kuninkaan aviottoman tyttären kerrotaan olleen julkinen salaisuus Espanjan vallanpitäjien piireissä. Kirja väittää, että huhun ovat vahvistaneet espanjalaistoimittajille kolme henkilöä: Juan Carlosin ex-rakastajatar, pitkäaikainen liiketuttava sekä Alejandran entinen poikaystävä.
– Julkaistut uutiset ovat perusteettomia, ja aiheuttavat peruuttamatonta vahinkoa perheelleni ja tietysti itselleni. Tästä syystä ryhdyn oikeustoimiin väitteiden levittäjiä vastaan, Alejandra ilmoittaa EFEn kautta toimittamassaan lausunnossa.
Ex-kuningas vältteli perhettään! Maanpaossa elävä Juan Carlos salavisiitillä Espanjassa

Alejandran äiti on Montarcon kreivitär Rosario Palacios, 86. Lissabonissa syntyneen naisen isä oli arvostettu espanjalainen fyysikko, joka toimi myös Juan Carlosin opettajana.
Rosariosta tuli 1950–1960-luvuilla yksi maan seuratuimmista aristokraateista. Hänellä oli suuri vaikutus etenkin muotimaailmassa, ja moni espanjalainen suunnittelija käytti häntä muusanaan ja mallinaan.
Rosario oli yksi Juan Carlosin ja Sofian, 84, häävieraista keväällä 1962 Ateenassa.

Jättimäinen rahariita! Ex-kuningas Juan Carlos vaatii salarakkaaltaan 100 miljoona euroa
Uutinen vahingoittaa entisestään Juan Carlosin mainetta. Hän on viime vuosina kärsinyt rahanpesuskandaalista, rakastajatar Corinna Larsenin kanssa käymistä oikeuskiistoista, Botswanan metsästysretkestä ja korruptiosyytteistä.
Abu Dhabissa maanpaossa elävä ex-kuningas reagoi nopeasti, kun El Confidencial -lehti julkaisi ennakkotietoja kirjan sisällöstä.
– Kiellän ehdottomasti rakkaussuhteen rouva Rosario Palacioon sekä sen, että minulla olisi tytär hänen kanssaan. Kommentoin väitteitä kunnioituksena totuutta ja asianomaisia kohtaan, ja tuomitsen aiheeseen liittyvät väitteet valheiksi, Juan Carlos lausuu tiedotteessaan.
El Español -lehden mukaan Alejandra ei olisi Juan Carlosin ainoa avioton lapsi. Heitä väitetään olevan peräti neljä, joista osa on puhunut salaisuudesta julkisuudessa.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.