Näin Kylie Minogue on muuttunut - vai onko sittenkään?
Australialaislaulaja pokkasi Grammyn 20 vuoden jälkeen, mutta ei näytä vanhentuneen päivääkään sitten viimekerran.
Australialainen Pop-ikoni, Kylie Minogue, 55, sai jälleen yhden sulan hattuunsa viime vuoden paluukappaleellaan Padam, Padam kun sunnuntain ja maanantain(5.2) välisenä yönä vietetty vuosittainen Grammy-gaala palkitsi kappaleen parhaana Pop Dance -kappaleena ohitse muun muassa Troy Sivanin Rushin ja Calvin Harrisin ja Ellie Gouldingin Miraclen.
Vakavasti sairas Céline Dion palasi julkisuuteen – tältä hän näyttää nyt!
Kylien voitonjuhlasta teki erityisen se, että edellisestä ja ainoasta aikaisemmasta Grammy-voitosta on liki 40 vuotta uraa tehneellä laulajalla tasan 20 vuotta. Vuonna 2004 parhaan Pop-kappaleen palkinnon vei Come in to My World.
Huomioitavaa Kylien voitonjuhlissa oli myös laulajan pirteä olemus. Näyttää kuin kahden vuosikymmenen aikana muun muassa syöpätaistelun läpikäynyt laulaja olisi korkeintaan nuorentunut.
Härskit kuvat Taylor Swiftistä valtasivat Internetin - laulaja uhkaa oikeustoimilla
Kylie ei ollut ainoa ikääntymisen lopettanut laulaja tilaisuudessa, sillä myös muun muassa 58-vuotias kollega Shania Twain esiintyi ikäisekseen erityisen nuorekkaan oloisena.