Muistatko takavuosien hittibändi S Club 7:n? Näin tunnistamattomaksi laulaja Jo O’Meara on muuttunut

Jo O'Meara
Mainos
Mainos päättyy

Brittiteinibändi S Club 7 villitsi yleisöä vuosina 1999–2003. Suomessakin kokoonpano oli tuttu, sillä Yle esitti vuosituhannen vaihteessa bändin nimeä kantanutta tv-sarjaa, jossa yhtyeen jäsenet esittivät itseään.

Yhtyeeseen kuuluivat Tina Barrett, Paul Cattermole, Jon Lee, Bradley Mclntosh, Hannah Spearritt, Rachel Stevens ja Jo O'Meara.

Jo, 42, on nyt julkaissut uutta musiikkia. Viimeksi hän julkaisi omaa materiaalia 16 vuotta sitten.

Nostalgisessa Instagram-kuvassa polkkatukkainen Jo on punaisessa asussa keskellä alhaalla.

Mainos
Mainos päättyy

Tuoreissa kuvissa Jo on lähes tunnistamaton. Hän on antanut vaaleiden kutriensa kasvaa hartioille saakka.

Sooloalbumin julkaissut Jo on kertonut, että hän on lopettanut tupakoinnin ja alkoholin käytön. Sen sijaan Jo on keskittynyt syömään terveellisesti ja treenaamaan. Tähden tervehenkinen olemus on saanut somessa paljon kehuja osakseen.

Jo kertoo, että soolouralle lähteminen ja paluu keikkalavoille on jännittänyt häntä kovasti. Silti hän on unelma-ammatissaan.

Jo O'Meara
Tältä Jo näyttää nykyään.

- Minä vain rakastan musiikkia. Olen kasvanut sen parissa, se on koko elämäni. Se on sitä, mitä haluan tehdä ja mitä rakastan. On todella spesiaalia tehdä jälleen musiikkia.

Jo ei ole ottanut kantaa S Club 7 -yhtyeen mahdolliseen paluuseen.

Mainos
Mainos päättyy

- Jokainen on todella kiireinen omassa elämässään, heillä on omia projektejaan ja omien lastensa kasvattamista. Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, joten en sulje mitään pois. Minä olen kuitenkin täällä takaisin, enkä todellakaan halua enää 16 vuoden taukoa ennen seuraavaa albumia, Jo sanoo.

Lähde: Daily Mail

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan