Muistatko O.C-tähti Mischa Bartonin? Tältä hän näyttää 20 vuotta myöhemmin
Näyttelijä oli vielä teini pölähtäessään maailmankuuluksi tyyliesikuvaksi.
Vaikka Mischa Barton olikin jo tuttu nimi muutamasta elokuvasta, maailmantähden hänestä teki teinisarja O.C. 2000-luvun alussa.
O.C:stä tuli Mischalle valtava hullunmylly, olihan hän vasta 17-vuotias ja päätyi salasuhteeseen 25-vuotiaan vastanäyttelijänsä kanssa.
Kun erilaisuudellaan menestynyt teinidraama loi kuvaa eteläkalifornialaisesta nuorisoelämästä ja tyylistä Mischan kasvoilla, ei ole ihme, että totuus takana unohtui. Kyseessähän oli brittitähti. Irlantilais-englantilaisten vanhempien lapsi. Yhdysvaltojen kansalaisuuden hän otti vasta kaksikymppisenä, kun O.C. oli jo loppumaisillaan.
Toki hän oli siinä vaiheessa asunut jo 15 vuotta Yhdysvalloissa, jonne isän työ rahoitusalalla oli perheen heittänyt.
Kalifornian kasvot
Leveästi ja ruhtinaallisen väkevällä hammaskalustollaan hymyilevä vaalea ja hoikka teini napattiin uuteen alkavaan teinisarjaan. Viiden vuoden ajan 2003-2007 tehty O.C. erosi kilpailevista rom-com-draamayhdistelmistä yhdistämällä muodin ja musiikin aiempaa tehokkaammin sarjan osaksi.
Edelleen oltiin, kuten teinisarjoissa usein, varakkaiden perheiden tarinoissa, mutta tarinoissa oli totuttua monimutkaisempaa hahmojen kasvua. Perheissä oli myös särmää siloittelun sijaan, joten useampi katsoja löysi hahmoista samaistuttavaa.
Tätä kaikkea Mischa sai kantaa ulkoisella olemuksellaan siinä missä näyttelijäntyölläänkin. Sarjan tunnuskasvoksi noussut Mischa alkoi loistellaan hohtaa aikuisetkin tähdet taka-alalle.
Sarjan elämä oli lyhyt. Vaikka katsojia oli, alkoivat luvut laskea nopeasti, ja kun kanava veti johdon irti seinästä, myös osa tekijöistä oli tyytyväinen, että sarja sai loppua ennen kuin väljähti.
Elokuvista Hollywood-unohdukseen
Seuraavan kymmenen vuoden ajan Mischa näyttäytyi elokuvista, jotka yksi toisensa jälkeen yksinkertaisesti kieltäytyivät tulemasta hiteiksi. Osa tosin alkujaankin suunnattu kunnianhimoisesti vain pienelle, taiteellisemmalle yleisölle.
Sen sijaan nousussa alkoi olla muotiala. Mischa sai helposti töitä catwalkeilta, ja vaatteiden esittelyn lisäksi hän nappasi kiinni alan sisällöistä. Aiempi näyttelijäkokemus teki hänestä oivan mainoskasvon, ja yleisö tunnistaa tutun hymyn. Mischa tunnetaan ilman sarjojen ja elokuvien stylistejäkin muotivaikuttajana. Myös omia mallistoja on syntynyt.
Hollywood alkoi jäädä kokonaan taakse.
Kipuja ja paluu
Uralle mahtuu myös pakolliset törttöilyt päihteiden ja vääränlaisten miesten kanssa. Oikeudessa tuli käytyä rattijuoppouden takia yhtälailla kuin voittamassa entinen poikaystävä tämän levitettyä kostopornoa näyttelijästä.
Myös mielenterveys on joutunut julkisuusprässissä koville. Hän kärsii posttraumaattisista stressioireista nuorena paparazzien vuoksi saamiensa kokemusten jäljiltä. Hän kävi kertaalleen myös sairaalassa voimakkaan mielenterveysreaktion vuoksi.
Nykyisellään Mischa osallistuu jälleen myös elokuvaprojekteihin. Taitavana somen käyttäjänä ja ajattelevana kulttuurivaikuttajana hän tekee somessa sekä bisnestä että hyväntekeväisyystöitä.
Instagram on Mischan tämän hetken näkyvin työkalu.