Muistatko? Nämä lupaavat näyttelijät tuhosivat omat uransa
Useat liki huipulle kivunneet tähdet ovat tuhonneet uransa skandaalien myötä.
Hollywood on menestystarinoiden lisäksi täynnä tarinoita epäonnistumisista ja näyttelijänurien tuhoutumisista. Kaikki on saattanut olla tähden hyppysissä, kunnes jotakin kenties odottamatonta on tapahtunut, ja kaikki on mennyt penkin alle.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Väkivaltaskandaali vei työt
Mysteerisarja Lostia tähdittäneestä Matthew Foxista tuli todella kuuma nimi Hollywoodissa. Kun Lostin päätösjakso nähtiin vuonna 2010, Matthew sanoi televisiotyön riittäneen hänelle, ja hän alkoi pyrkiä elokuvarooleihin. Matthew palkattiinkin World War Z -zombie-elokuvaan Brad Pittin rinnalle vuonna 2011.
Samana vuonna hänen uransa otti kuitenkin todellista takapakkia, kun häntä syytettiin bussikuskin pahoinpitelystä. Oikeusjuttu hylättiin, mutta seuraavana vuonna Matthew pidätettiin humalassa ajamisesta. Hänen Lost-kanssanäyttelijänsä Dominic Monaghan kirjoitti Twitterissä kovia syytöksiä.
– Hän hakkaa naisia. Ei yksittäistapaus. Usein.
Matthew kiisti väitteet. Hän selitti, että kanssamatkustaja bussissa oli lyönyt häntä, ja hän oli puolustanut itseään, jolloin bussikuski oli yrittänyt saada hänet irti.
– Näiden 46 vuoden aikana, kun olen ollut tällä planeetalla, en ole koskaan lyönyt naista. En koskaan ole, enkä koskaan tule.
Muistatko Lostin Sawyerina ihastuttaneen Josh Hollowayn? Tältä hän näyttää nyt!
Kritiikki koitui kohtaloksi
Greyn anatomiassa mukana ollut Katherine Heigl joutui Hollywoodin mustalle listalle laukomiensa, projektejaan ja niiden käsikirjoituksia kritisoivien kommenttien vuoksi. Kommentit ovat olleetharvinaisen huonoa PR:ää.
Vuonna 2008 hän kritisoi rooliaan Greyn anatomian silloisella kaudella ja päätti vetäytyä Emmy-ehdokkuudesta.
– En kokenut, että olisin tällä kaudella saanut käytettäväkseni sellaista materiaalia näyttelijänä, joka oikeuttaisi ehdokkuuden.
Myöhemmin hän kertoi katuvansa kommenttia todeten, että eripura oli hänen ja kirjoittajien välillä. Hän ei myöskään ollut tyytyväinen omaan työhönsä.
– Koska olin voittanut edellisenä vuonna, osa minusta ajatteli, että tarvitsisin mehukasta, dramaattista ja tunteellista materiaalia, jollaista en vain saanut sillä kaudella. Minun ei olisi pitänyt sanoa mitään julkisesti, mutta en silloin ajatellut, että kukaan huomaisi, Katherine kommentoi.
Katherine myös kritisoi käsikirjoitusta ensimmäisen ison elokuvaroolinsa, Knocked Upin, jälkeen. Hän kutsui roolihahmoaan "hiukan seksistiseksi".
– Se maalaa kuvaa, jossa naiset ovat äkäpusseja, huumorintajuttomia ja kireitä, ja miehet taas ovat rakastettavia ja hassuja. Minulla oli vaikeuksia sen kanssa joinan päivinä. 98-prosenttisesti se oli hyvä kokemus, mutta minun oli vaikea rakastaa elokuvaa.
Vokotteli alaikäisiä
Ansel Elgort oli jo saavuttanut tähteyden, mutta rooli Baby Driverissa nosti hänet A-listan julkkispiireihin. Hänet palkattiin mukaan Steven Spielbergin West Side Storyyn ja kaikki vaikutti olevan hyvin, kunnes häntä syytettiin vuonna 2014 tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka kohdistui 17-vuotiaaseen. Ansel oli tapahtumahetkellä 20-vuotias.
Sen seurauksena useat naiset kertoivat kokemuksistaan näyttelijän kanssa. Eräs nainen kertoi käyneensä hänen kanssaan treffeillä kahdesti 16-vuotiaana, ja toinen taas kertoi saaneensa kuvan Elgortin sukuelimestä ollessaan itse 8. luokalla.
Elgort totesi puolustuksenaan, ettei ole koskaan ollut väkivaltainen ketään kohtaan. Hän on sittemmin kadonnut liki tyystin julkisuudesta, ja on mukana vain Tokyo Vice -sarjassa.
Baby Driver -elokuvan näyttelijälupaus Ansel Elgort: Haluan menestyä muusikkona!
Nenäleikkaus tuhosi uran
Jennifer Grey tähditti vuoden 1987 Dirty Dancingia, eikä hänelle kuvausten jälkeen sadellut työtarjouksia. Jennifer toivoi voivansa laajentaa uramahdollisuuksiaan, jolloin hän päätti mennä nenäleikkaukseen.
Dirty Dancing oli jymymenestys, ja niin vaikutti nenäleikkauskin alkuun olevan. Wind-elokuvan kuvausten aikana Jennifer kuitenkin päätti mennä uudelleen veitsen alle, kun hän huomasi nenänsä päästä pilkottavan rustoa. Toisen leikkauksen jälkeen nenä näytti hyvin erilaiselta, ja Jennifer itsekin sanoi menettäneensä identiteettinsä ja uransa yhdessä yössä.
Uskomaton muodonmuutos! Ex-lapsitähti kävi kauneuskirurgin käsittelyssä, video
Poliittiset ulostulot vesittivät uran
Entinen kamppailulajimestari Gina Carano palkattiin vuonna 2019 Star Wars -sarja The Mandalorianiin Pedro Pascalin rinnalle yhteen päärooleista. Vuonna 2021 Gina kuitenkin julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan, jossa vertasi republikaaniutta nykyaikana juutalaisuuteen holokaustin aikaan.
Ginan poliittinen ulostulo inspiroi ihmisiä kaivamaan tämän sosiaalista mediaa syvemmältä, ja vuonna 2020 korona-aikaan hän esimerkiksi oli kirjoittanut, ettei aio missään nimessä käyttää kasvomaskeja, sekä väitti Yhdysvaltojen presidentinvaalien äänituloksen olevan vilppiä.
Pian tämän jälkeen ilmoitettiin, ettei hän ole enää tervetullut Lucasfilmin tai Disneyn produktioihin.
Star Wars: Mandalorianista tehdään elokuva
Rikokset tulivat julki
Ezra Miller oli jo matkalla huipulle. Hänet nähtiin Justice Leaguessa The Flashina, ja kaikki odottivat sankarin omaa elokuvaa. Samaan aikaan näyttelijä kasvatti mainettaan Harry Potterin maailmaan sijoittuvien Fantastic Beasts -leffojen avulla.
Sitten kävi köpelösti. Milleriä syytettiin lukuisista hirveistä asioista, kuten pahoinpitelystä, ryöstöstä ja hyväksikäytöstä. Hänet on pidätetty lukuisia kertoja erinäisistä teoistaan.
The Flash ilmestyi kaikesta huolimatta, mutta sen vastaanotto jäi vaisuksi. Uutta Fantastic Beasts -elokuvaa ei enää ilmeisesti kaavailla tehtävän, ja tuottaja David Yates vahvisti lokakuussa, että sarjan neljännen osan kehittely on lopetettu.
Ihmeotukset-tähti Ezra Miller pidätettiin taas – väitetään heittäneen naista tuolilla
Kannibaali ei istu Hollywoodiin
Armie Hammerin ura räjähti Oscar-ehdokaselokuva Call Me By Your Namen myötä, ja hänellä oli sen jälkeen suorastaan jonossa tulevia projekteja toisensa perään. Hän kuitenkin sai potkut suurin piirtein niistä jokaisesta, kun ilmoille lävähti väitteitä seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä viesteistä, joissa Armie kutsui itseään kannibaaliksi ja olevan kiinnostunut veren juonnista.
Tämän jälkeen hänen agentuurinsa hylkäsi hänet ja hän katosi Hollywoodista. Tiettävästi hän asuu nykyään Caymansaarilla, jossa hän myy lomaosakkeita.
Noin vuosi sitten hän puhui viimein julkisesti syytöksistään. Hän kielsi tehneensä rikosta, mutta myönsi seurustelusuhteidensa olleen epätasapainoisia ja pahoinpidelleensä kumppaneitaan henkisesti.
– Olen täällä tunnustaakseni virheeni, ottaakseni vastuun siitä, että olin kusipää, itsekäs ja käytin ihmisiä tehdäkseni oman oloni paremmaksi, hän sanoi.