Muistatko Konttorissa hurmanneen Jake Lacyn? Nähdään ensimmäistä kertaa ökyrikkaana ääliönä: "Muut ovat hänen onneaan vastaan"

Jake Lacy
Mainos
Mainos päättyy

HBO:n uusi minisarja ihastuttaa kaaoksellaan. Jos kaipaat elämääsi havaijilaisen luksuslomakohteen arkea, on sarjauutuus The White Lotus sinua varten. Sarjan keskiössä ovat hotellin työntekijät sekä vieraat, joita seurataan yhden lomaviikon ajan. 

Seiska pääsi jututtamaan sarjassa näyttelevän Jake Lacyn. Monet muistavat Lacyn myös sarjoista Konttori, High Fidelity ja Girls. Jake nähdään sarjassa ökyrikkaana häämatkalaisena. Sarjan alussa mies ei saa haluamaansa luksussviittiä. Moinen epäkohta ei sovi Jaken näyttelemälle Shanelle lainkaan. 

- Olin tosi innoissani päästessäni tähän mukaan. Hahmoni on rumimmillaan luullessaan olevansa hyvä ja antelias. Hän ei tiedä olevansa moukkamainen, mutta on sitä silti, Jake kuvailee Seiskalle.

Seiska tapasi American Pie -tähti Jennifer Coolidgen - paljastaa omituisen puolen uutuussarjan tekemisestä: "Yritin vain selvitä"

Jake on totuttu näkemään kunnollisena ja kilttinä. Tällä kertaa hänet nähdään hyvin etuoikeutettuna miehenä, joka ei ymmärrä vaimonsa ajatuksia lainkaan. 

Mainos
Mainos päättyy

- Shane luulee olevansa olosuhteiden uhri, että muut ovat hänen onneaan vastaa, mies kuvailee roolihahmoaan. 

HBO NORDIC
Jake Lacy näyttelee sarjassa Shane Pattonia. Alexandra Daddario nähdään hänen vaimonaan.

Draamakomediaa tähdittävät Jaken lisäksi Connie Britton, Jennifer Coolidge, Alexandra Daddario, Fred HechingerBrittany O’Grady, Natasha Rothwell, Sydney Sweeney ja Steve Zahn. Herkullisessa alkuasetelmassa samaan lomakohteeseen päätyvät häämatkalaiset, surusta taukoa pitävä yksinäinen nainen ja teini-ikäistensä kanssa yhteyttä etsivät vanhemmat. Tarinat nivoutuvat yhteen vähitellen. Jo ensimmäisessä jaksossa selviää jonkun joukosta kuolleen. Luvassa on myös täysin odottamaton synnytys. Sarjan on käsikirjoittanut ja ohjannut Mike White.

Tosielämästäkin löytyy yllättäviä samankaltaisuuksia roolihahmojen ja näyttelijöiden välillä. Jake kertoo halunneensa Shanen tavoin lomamatkoiltaan luksusta. Roomassa hän havahtui omaan tilanteeseensa. 
- Menin Italiaan ja käytin kaikki rahani upeisiin hotelleihin. Kahdessa-kolmessa päivässä ymmärsin, etten todellakaan halua tätä. Tämä on todella kivaa, mutta en tykkää siitä, että kaikki puhuvat minulle englanniksi ja voin koska tahansa tilata hampurilaisen. Voisin yhtä hyvin mennä Minneapolikseen. Ei minun tarvitse mennä Roomaan tämän takia, Jake kuvailee Seiskalle.
Hän kertoo matkustavansa nykyään tavallisissa majataloissa, vaikka tunnustaakin pitävänsä edelleen luksuksesta.
- Haluan olla hemmoteltu, mutten tietää olevani hemmoteltu. Haluan olla erityinen, mutten halua muiden ajattelevan minun haluavan olla erityinen, Jake kuvailee Seiskalle.

Häämatkasta näyttelijällä on myös omakohtaista kokemusta. Jake Lacy, 36, on naimisissa Lauren Deleon kanssa. Parilla on yksi yhteinen lapsi.

The White Lotus HBO Nordicilla heinäkuun 12. päivä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan