Mitkä muuvit! Tältä Madonnan lapset näyttävät nykyään

Madonna otti kuudesta lapsestaan kolme kanssaan lavalle New Yorkissa.
Pop-ikoni Madonna, 65, on vuosikymmenien mittaisen uransa aikana ehtinyt myös perheenäidiksi. Hänen kuudesta lapsestaan vanhin, Lourdes, syntyi vuonna 1996 Nuorimmat kaksoset, Stella ja Estere syntyivät vuonna 2010.
Madonna tekee parhaillaan Celebration -kiertuettaan, ja New Yorkissa myös lapset kiipesivät hänen kanssaan lavalle. Heidät nähtiin äitinsä kanssa konserttilavalla myös viime syksynä.
Madonna raivostutti fanit – radikaali seuraus
Malawista taaperoiässä adoptoitu David, 18, on esitellyt tanssitaitojaan moneen otteeseen myös esiintymislavoilla.

Madonna sairastumisestaan: ”Lasteni käytös sai minut näkemään heistä aivan uusia puolia”
Konsertissa hän otti lavan haltuun supertähden elkein aurinkolasit silmillään. Lapsista jokainen sai ylleen useamman, pop-tähtiperheelle täydellisen asun, ja Davidilta saatiin taidonnäyte myös kitaransoitosta.

Kaksostytöt Stella ja Estere eivät antaneet nuorimman ikänsä hidastaa tai ujostuttaa, vaan edustivat muun perheen rinnalla ylpeinä ja itsevarmoina. Ylpeä äiti esiintyi itse lastensa kanssa.
Estereltä nähtiin myös kunnioitettava osoitus tanssitaidoista, kun hän mykisti yleisön vogue-tanssitaidoillaan. Vogue-lehdestä nimensä saaneeseen tanssiin kuuluu terävät poseeraukset. Madonna toi alunperin homoklubeilla nousukiitoon lähteneen tanssityylin tunnetuksi samannimisellä kappaleellaan 90-luvulla.

Madonna adoptoi Esteren ja Stellan vuonna 2017 Malawista. Tytöt olivat tällöin 5-vuotiaita, mutta Madonna on kertonut heidän tottuneen elämään Yhdysvalloissa huomattavan nopeasti.
Veljensä tavoin myös kaksostytöt ovat musikaalisia; tanssitaitojen lisäksi Stella soittaa pianoa.
