fbq
Mammutti

Mitä ihmettä? Australialainen firma teki lihapullia mammutista

Ruokamaailman Jurassic Park on syntynyt Australiassa. Esihistoriallinen eläin on nimittäin luotu lautaselle.

Mammutti on saanut uuden elämän lihapullana. Liha valmistettiin Vow Food -nimisen australialaisen yrityksen soluista. Eri arvioiden mukaan mammutti kuoli sukupuuttoon noin 16 000–10 000 vuotta sitten.

– Valitsimme villamammutin, koska se on symboli monimuotoisuuden menetykselle ja ilmastonmuutokselle, sanoo yksi Vow Foodin perustajista Tim Noakesmith.

Useat yritykset etsivät uusia tai muita vaihtoehtoja naudan-, sian- ja kananlihalle.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Myös Vow Food työskentelee saman asian parissa, mutta he haluavat saada eksoottisempia lihalajeja ruokapöydilleen.

Uskomatonta kännisekoilua! Mies hukkasi isänsä tuhkat baariin: ”Jos joku on nähnyt hänet…”

Projektin tavoitteena on demonstroida solukasvatetun lihan potentiaalia, ilman eläinten teurastamista, ja tuoda esiin yhteyden suuriin kotieläintuotantoihin, eläimistön tuhoutumiseen ja ilmastonmuutokseen, kertoo yritys.

– Maailma kärsii asenteellisuusongelmasta lihan kulutuksen suhteen, sanoo Vow Foodin pääjohtaja George Peppou.

Mammuttilihan lisäksi yritys etsii lähemmäs 50 erilaista lihalajia eksoottisista eläimistä.'

Esimerkiksi alpakkalihaa, bisonlihaa, krokotiililihaa, kengurulihaa, riistalintuja ja erilaisia kalalajeja.

Tiktok-tähti elää syömällä raakoja kiveksiä: "Ne ovat parhaita"

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Yritys ei usko, että ihmiset lopettavat lihan syömisen. Sen sijaan he haluavat tuottaa lihaa ympäristöystävällisemmin.

– Tavoitteena on saada miljoonia lihansyöjiä siirtymään syömään ruokaa, joka voidaan valmistaa sähköisesti, sanoo Peppou.

Hän sanoo etsineensä lihalajeja, joita on helppo kasvattaa, maistuvat hyvälle ja ovat ravintoarvoiltaan monipuolisia.

Kasvatettu liha käyttää huomattavasti vähemmän maata ja vettä kuin karjankasvatus, eikä se tuota metaanipäästöjä, kertoo yritys. He sanovat käyttävänsä uusiutuvista lähteistä peräisin olevaa energiaa.

Kobra puri 8-vuotiasta poikaa ja kuoli

Vow Food työskenteli professori Ernst Wolvetangin kanssa, joka Queenslandin yliopistossa.

Hän valmisti mammutin lihaa proteiinin dna-sekvenssistä, täyttämällä sen aukkoja afrikkalaisen norsun dna:lla, joka on mammutin lähin sukulainen.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Se oli naurettavan helppoa ja nopeaa. Teimme sen parin viikon aikana. Alun perin ajattelimme tehdä lihaa dodolinnusta, Wolvetang sanoo.

Dodo kuoli sukupuuttoon 1600-luvun lopulla.

Aiemmin kukaan ei ole maistanut mammutista tehtyä lihapullaa.

– Emme ole nähneet tätä proteiinia moniin tuhansiin vuosiin. Siksi meillä ei ole aavistustakaan siitä, miten immuunijärjestelmämme reagoisi sen syömiseen. Jos tekisimme sen uudelleen, tekisimme sen tavalla, joka tekisi sen syömiskelpoiseksi, hän sanoo.

Lihapullaa esitellään ensimmäistä kertaa Nemo-tutkimusmuseossa Alankomaissa myöhemmin tällä viikolla.

Falloskakkuja ja vaginavohveleita! Leipomoyrittäjä keksi hämmentävän bisneksen