Mikä muotivillitys tämä nyt on? Jennifer Lopez edusti likaisissa housuissa

Jenniferin epäsiisti tyyli hämmästyttää.
Supertähti Jennifer Lopez, 54, hämmensi New Yorkin kaduilla.
Jennifer tunnetaan monipuolisena viihdealan ammattilaisena, ja hän onkin ehtinyt tehdä töitä laulajana, näyttelijänä ja tanssijana.
Jennifer nousi julkisuuteen 1990-luvulla ja on sittemmin saavuttanut suuren suosion sekä musiikillaan että näyttelijäntyöllään.
Kaunottaren suuri suosio ei ole kuitenkaan aina ollut positiivista, ja muun muassa hänestä vasta julkaistu dokumenttielokuva herätti negatiivisia tunteita esimerkiksi tähden epäaitouden vuoksi.
Jennifer on uransa aikana kerännyt negatiivisten kommenttien lisäksi vannoutuneen fanikunnan, ja hän on tykittänyt hittibiisejä ja loistanut elokuvarooleissa jo vuosien ajan.
Jennifer Lopezin arvioidaankin lukeutuvan maailman rikkaimpien muusikoiden joukkoon. Sekä musiikin että elokuvarooliensa myötä menestyneen Jenniferin nettovarallisuuden on arvioitu olevan reippaasti yli 400 miljoonaa.
Likaisissa vaatteissa!
Varallisuudesta huolimatta, Jennifer jäi paparazzin haaviin hyvin erikoisesti pukeutuneena.
Jenniferin tyyli on jo vuosia tunnettu rohkeudesta, glamourista ja monipuolisuudesta.
Jennifer taitaa taidon pukeutua näyttävästi ja elegantisti esimerkiksi punaisilla matoilla, mutta vapaa-ajalla hänet on nähty hyvinkin rennoissa ja urbaaneissa asukokonaisuuksissa.
Tällä kertaa Jennifer yllättää todella, sillä tähden jalassa nähtiin likaisen näköiset housut.
Jennifer bongattiin New Yorkissa, ja 54-vuotias kaunotar edusti oversize-tyylisissä farkuissa. Farkut näyttävät kuitenkin kuvien perusteella likaisilta.
Kulutetun näköiset vaatteet ovat olleet nuorison suosiossa jo pitkään, ja kyseessä olevan kaltaisia, jopa likaisen näköisiä farkkuja voidaan myydä täysin uutena.
Ei ole siis selvää, onko Jenniferillä jäänyt pyykkipäivä välistä, vai pyrkiikö tähti olemaan mahdollisimman nuorekas tyylillään.
