Mies, jolla on kaksi penistä, avautuu seksielämästään!

Miehellä on kaksi penistä.
Mainos
Mainos päättyy

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, joillakin miehillä on kaksi penistä. Peniksen kaksinkertaistaminen (difalia) koskettaa yhtä 5,5 miljoonasta miehestä. Yksi heistä on Reddit-käyttäjä Double D*** Dude, joka päätti vastata ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin seksielämästään.

Kyseinen herra syntyi kahden toimivan peniksen kera. Se, että molemmat penikset toimivat, on äärimmäisen harvinaista. Tämä tekee hänen seksielämästään melko ainutlaatuisen.

– Seksin aikana voin ejakuloida molemmista samaan aikaan. Masturboidessani, käytän yleensä vain oikeanpuoleista, hän kertoo:

– Molempien stimuloiminen samaan aikaan tuntuu mahtavalta.

Anonymiteetistään kiinnipitävä mies myöntää, että hänelle on tarjottu rooleja pornoelokuvista. Hän on aina kieltäytynyt. Hän kuitenkin myöntää nauttivansa siitä, että hän saa yllättää ihmiset erikoisella ominaisuudellaan.

Mainos
Mainos päättyy

– Naisten reaktiota on aina vaikea ennustaa. He, joiden luulin sekoavan, eivät niin teekään, ja päinvastoin, hän sanoo:

– Mutta miehet reagoivat aina samalla tavalla. 

Mies sanoo nuoruudessaan harkinneensa toisen peniksen poistattamista. Sittemmin hän on kuitenkin ymmärtänyt olevansa erityinen ja osaa nykyään juhlia ainutlaatuisuuttaan.

Lähde: The Sun

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan