Michael Jacksonin viimeiseltä henkivartijalta yllättävä avautuminen – ottaa kantaa hyväksikäyttöhuhuihin
Michael Jacksonin kuolemasta on kulunut 15 vuotta.
Michael Jacksonin viimeiseksi jäänyt henkivartija on avautunut yllättäen vain 50-vuotiaana kuolleen popin kuninkaan piilotetusta tuskasta.
Bill Whitfield kertoi The Sunille, että Michael – joka olisi täyttänyt torstaina 29. elokuuta 66 vuotta – oli muuttunut hauraaksi kuolemaansa edeltävinä viikkoina.
Michael nukkui pois 25. kesäkuuta 2009 ollessaan vain 50-vuotias.
Hän oli surullinen
Bill ryhtyi Jacksonin henkivartijaksi joulukuussa 2006, pian sen jälkeen, kun Michael oli vapautettu järkyttävistä lapsiin kohdistuneista seksuaalisen hyväksikäytön syytteistä.
– Hän oli usein surullinen. Asiat olivat muuttuneet. Hän oli juuri käynyt läpi pari oikeudenkäyntiä. Kuten kaikki muutkin, olin kuullut huhut ennen kuin aloin työskennellä hänen kanssaan. Kiinnitin paljon huomiota siihen, miten hän oli vuorovaikutuksessa ihmisten ja omien lastensa kanssa. En koskaan halunnut uskoa niitä asioita, mutta pidin häntä silmällä, koska en tuntenut häntä ennen kuin aloin työskennellä hänen kanssaan, Bill alustaa.
Lopulta heistä tuli hyviä ystäviä. Syytökset eivät Billin mukaan kuvasta sitä, kuka Michael oli.
– Olen pahoillani siitä, ettei hän ollut kanssamme tarpeeksi kauan kertoakseen oman puolensa asioista. Hän ei ikinä olisi satuttanut lasta. Hän sanoi kerran, että viiltäisi ennemmin ranteensa auki, Bill sanoo.
– Joten syytökset satuttivat häntä. Hän muuttui niiden tähden.
Michaelia syytettiin vuonna 1993 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asia sovittiin siviilioikeudessa, mutta vuonna 2005 häntä vastaan nostettiin uusi syyte.
FBI ei löytänyt todisteita rikollisesta toiminnasta, ja Jackson vapautettiin syytteistä.
Stressi tappaa
Neljä kuukautta kestänyt oikeudenkäynti järkytti Michaelia niin, että hänestä tuli eristäytynyt, eikä hän enää päättänyt palata rakkaalle tilalleen Neverlandiin.
Maaliskuussa 2009 hän kuitenkin yllätti maailman ilmoittamalla sarjasta paluukonsertteja. michaeThis Is It -konserttisarjan oli määrä kestää huimat 50 esitystä Lontoon O2-areenalla heinäkuusta 2009 maaliskuuhun 2010.
Michael muutti Los Angelesiin, jossa hän vietti loputtomia tunteja harjoitellen.
– Huomasin, että hän oli hauraampi kuin normaalisti, ja hän harjoitteli paljon. Näin, että se oli hänelle raskasta, Bill muistelee.
Vain kolme viikkoa ennen kuin Jacksonin oli määrä aloittaa odotettu loppuunmyyty konserttisarja, hän kuoli yliannostukseen.
– Minulta on usein kysytty, mikä mielestäni tappoi hänet. Ja olen kertonut ihmisille, että monien asioiden yhteisvaikutus. Ja siihen sisältyy moni meistä. Hän oli ehdottomasti stressaantunut, ja stressi tappaa.
Ei uskonut todeksi
Kun Bill vastaanotti ensimmäisen puhelun, jossa hänelle kerrottiin Michaelin kuolleen, ei hän uskonut sitä.
– Ensin en uskonut, sillä kerran ajoimme Virginiassa ja radiossa ilmoitettiin, että Michael Jackson oli kuollut. Hän oli auton takapenkillä. Katsoin häntä ja sanoin: "Herra Jackson, kuulitteko tuon, he sanoivat, että te kuolitte", Bill muistaa.
– Siihen hän vastasi: "Voi, kuulen tuota koko ajan."