Michael Jacksonin hyväksikäyttöskandaali paisuu

Michael Jacksonin hyväksikäyttöskandaali paisuu
Michael Jacksonin uusi single julki tänään! Mukana Justin Timberlake!

14 vuotta sitten kuolleeseen poppariin kohdistuvat vanhat syytteet ovat saaneet taas tuulta alleen.

Mainos
Mainos päättyy

Michael Jacksoniin kohdistuneet syytökset ja väitteet ovat muodostaneet valtaisan vyyhdin. Michaelia on syytetty lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä jo 90-luvulla.

Hän ei elämänsä aikana myöntänyt mitään väitteisiin liittyvää. Samoin häntä edelleen edustava yhtiönsä MJJ Productions torppaa väitteet.

HBO-sarjassa Leaving Neverland tarinansa jakoivat Wade Robson ja James Safechuck, jotka väittävät Michaelin käyttäneen heitä seksuaalisesti hyväkseen heidän ollessaan lapsia.

Muistatko vai oletko jonne? 40 vuotta sitten Michael Jackson käveli takaperin

Mainos
Mainos päättyy

Wade on haastanut MJJ Productions -yhtiön oikeuteen jo vuonna 2013, mutta tuolloin yhtiö totesi, ettei se ole vastuussa Michaelin tekemisistä. Vuonna 2017 syyte hylättiin.

Nyt uuden yhdysvaltalaisen lakimuutoksen myötä Wade sai mahdollisuuden nostaa asian uudestaan vireille, TMZ uutisoi. Wade voi siis nostaa jo aiemmin hylätyt syytteet takaisin päivänvaloon ja pyrkiä näin saamaan asialleen uuden oikeudenkäynnin.

Michael kutsui lapsia yökylään Neverland-tilalleen 90-luvulla.
Michael kutsui lapsia yökylään Neverland-tilalleen 90-luvulla.

Vuonna 2005, Michaelin ollessa vielä elossa, Wade todisti toisen pojan seksuaalista hyväksikäyttöä käsittelevässä oikeudenkäynnissä nukkuneensa Michaelin sängyssä.Yön aikana ei hänen kertomansa mukaan tapahtunut mitään.

Vuonna 2013 hän kuitenkin muutti puheensa ja kertoi valehdelleensa, syyttäen valheellisesta todistuksesta Michaelin aivopesua ja manipulointia.

Dokumentti: Michael Jacksonin hylkäämien norsujen kohtalo selvisi – jäljet johtivat mystisen eläinkouluttajan tilalle

Leaving Neverland -dokumentissa ja haastatteluissaan sekä James että Wade ovat kertoneet jumaloineensa Michaelia. He kertoivat miehen kasvattaneen heidän itsetuntoaan ja auttaneen heitä kasvamaan. Heidän silmissään Michael oli yksi hyväsydämisimmistä ihmisistä maailmassa, jos seksuaalista hyväksikäyttöä ei oteta huomioon.

Mainos
Mainos päättyy
Lukuisista syytteistä huolimatta Michael tai hänen edustajansa eivät ole myöntäneet seksuaalista hyväksikäyttöä.
Lukuisista syytteistä huolimatta Michael tai hänen edustajansa eivät ole myöntäneet seksuaalista hyväksikäyttöä.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan