Menehtyneen Euphoria-tähti Angus Cloudin äiti: "Hän ei aikonut päättää elämäänsä"

Agnus Cloud

Angus Cloudin äiti on varma, ettei näyttelijän kuolema ollut itsemurha.

Mainos
Mainos päättyy

Villistä teinisarja Euphoriasta julkisuuteen nousseen Angus Cloudin kuolemasta uutisoitiin kuluneella viikolla. Tähti oli kuollessaan vain 25-vuotias.

Anguksen kuolinsyytä ei olla kerrottu, muttä hänen tiedettiin painineen mielenterveysongelmien kanssa. Hän oli hiljattain menettänyt isänsä. Hätäpuhelun soittaneen äiti Lisa Cloudin kerrotaan maininneen mahdollisen yliannostuksen.

Äiti kirjoitti Facebookiin tunteellisen julkaisun, jossa hän kertoi poikansa kuolemasta ja otti kantaa sitä ympäröiviin spekulaatioihin. Hän kertoo, että sosiaalisessa mediassa on pohdittu hänen poikansa kuoleman olleen itsemurha.

Euphoria-sarjasta tuttu näyttelijä on kuollut

Mainos
Mainos päättyy

– Ystävät, haluan teidän tietävän, että arvostan rakkauttanne perhettäni kohtaan tänä pirstaleisena aikana. Haluan teidän myös tietävän, että vaikka poikani oli syvästi surullinen isänsä liian aikaisesta menehtymisestä mesotelioomaan, hänen viimeinen päivänsä oli iloinen.

Lisa kertoo, että viimeisenä päivänään Angus järjesteli huonettaan ja taloa, aikomuksenaan asua hetki kodissa, jota hän rakasti. Angus oli kertonut halustaan osallistua sisartensa yliopistomaksuihin, ja auttaa äitiään henkisesti ja taloudellisesti.

Angus Cloud menehtyi 31. heinäkuuta.
Angus Cloud menehtyi 31. heinäkuuta.

– Hän ei aikonut päättää elämäänsä. Kun sanoimme hyvää yötä, sanoimme kuinka paljon rakastamme toisiamme, ja hän sanoi näkevänsä minut aamulla. En tiedä mitä, jos mitään, hän laittoi kehoonsa sen jälkeen. Tiedän vain, että hän laski päänsä kirjoituspöydälle, jolla hän työsti taideprojektejaan, nukahti, eikä herännyt, äiti kertoo tapahtumista.

Äiti toteaa, että Angus saattoi kuolla traagisesti vahingossa tapahtuneeseen yliannostukseen, mutta että on ilmiselvää, että hänen ei ollut tarkoitus poistua tästä maailmasta.

– Kunnioittaaksenne hänen muistoaan, tehkää satunnaisista hyvistä teoista osa päivittäistä elämäänne, äiti pyytää lopuksi.

Euphoria-tähdet surevat kollegansa yllättävää kuolemaa: "Sanat eivät riitä"

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan