Melania Trumpilta poikkeuksellinen tilitys – väittää vastaan Donaldille!

Uusi elämäkerta paljastaa, että Melania Trump on täysin päinvastaista meiltä kuin miehensä Donald Trump.
Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin vaimo Melania Trump on julkaisemassa elämäkertakirjaa nimeltä Melania kuukautta ennen vaalipäivää. Donald Trump on republikaanien ehdokas Yhdysvaltojen 2024 presidentinvaaleissa.
Kirjassaan, josta uutisoi esimerkiksi The Guardian, Melanie tekee täysin poikkeuksellisen ulostulon poliittisista näkemyksistään. Hän kertoo kannattavansa naisen oikeutta määrätä omasta kehostaan, abortit mukaan lukien.
Tiukkaa tekstiä
– On tärkeää taata, että naisilla on itsemääräämisoikeus lasten hankkimisesta päättäessä, perustuen heidän vakaumuksiinsa, ilman minkäänlaisia väliintuloja tai painetta hallitukselta, republikaaniehdokkaan vaimo kirjoittaa kirjassaan.
Donald Trump on kampanjoinut päinvastaisesta asemasta: hän antaisi valtiolle mahdollisuuden rajoittaa naisten aborttioikeuksia.
– Miksi kenelläkään muulla kuin naisella itsellään pitäisi olla oikeus päättää, mitä hän tekee omalla kehollaan? Naisen fundamentaalinen oikeus yksilönvapauteen, omaan elämäänsä, antaa hänelle vallan terminoida raskautensa, jos hän niin tahtoo, Melanie jatkaa vapaasti suomennettuna.
– Naisten valinnanvapauden rajoittaminen siinä, voiko ei-toivotun raskauden keskeyttää, on sama asia kuin se, että häneltä kieltäisi hallinnan omaan kehoonsa. Olen pitänyt kiinni tästä uskosta koko aikuisikäni.
Melania ei ole monesti tuonut poliittisia kantojaan esiin. Kirja vaikuttaa nostavan hänen näkemyksensä valoon monelta osin poikkeavina republikaanipuolueen kannoista.
Naisten oikeudet laskussa
Melanian aviomiehen teot ja puheet ovat Guardianin mukaan vahvasti ristiriidassa sen kanssa, mitä Melania kirjassaan kirjoittaa. Ne näkyvät esimerkiksi Donaldin abortinvastaisena välittyvässä kampanjassa ja siinä, kuinka naisten oikeudet laskivat hänen presidenttikaudellaan.
Vuonna 2022 Donaldin alla toimiva korkein oikeus kumosi Roe v Waden, lainsäädännön, joka oli suojannut aborttioikeutta 70-luvulta lähtien. Joihinkin republikaaniosavaltioihin on sittemmin asetettu jyrkkiä aborttirajoituksia.