Mel C, 47, on hurjassa tikissä - esitteli treeninsä tuloksia korkeissa koroissa
Spice Girls -yhtyeestä tuttu laulaja Mel C eli Melanie Melanie Chisholm tähdittää sosiaalisessa mediassa leviävää hassuttelutreenivideota.
Mel C esiintyi treenivideolla yhdessä TikTok-tähti Denis Samsonovin, 30, kanssa. Kaksikko muun muassa nostelee videolla painoja ja vääntäytyy erilaisiin lihasvoimaa vaativiin asentoihin. Taustamusiikkina pauhaa Spaissarien Wannabe-hitti.
Mel C on pukeutunut kokouikkariin ja korkokenkiin. Asu tuo esiin hänen treenatun vartalonsa. Spaissareissa Mel C tunnettiin Sporty Spicena ja tuoreesta videosta päätellen laulaja on edelleen lempinimensä veroinen.
Ystävysten treenivideo on saanut hurjasti katselukertoja, sillä The_fittest_wizard -nimellä TikTokissa olevalla Denisillä on huimat 1,6 miljoonaa someseuraajaa.
Myös Mel C on jakanut videon Instagramissaan. Hän toivottaa sen ohessa hyvää uutta vuotta.
Mel C tähditti viime vuonna Yhdysvaltojen Tanssii tähtien kanssa -kisaa. Hän työskenteli myös Britanniassa The Voice Kids -laulukilpailun tähtivalmentajana. Hänen 14-vuotias tiimiläisensä voitti kilpailun.