Madonnan tuore pusukuva puhuttaa - onko tähdellä uusi rakas?

Madonna
Mainos
Mainos päättyy

Popin kuningattarena tunnettu Madonna, 64, julkaisi tuoreen pusukuvan nyrkkeilijäkomistuksen kanssa.

Laulaja päivitti Instagram-tarinaansa kuvan, josta on kohuttu mediassa ympäri maailmaa. Kuva on nähtävissä 24 tuntia sen julkaisusta.

Otoksessa tähti suutelee 29-vuotiasta Josh Popperia, joka tunnetaan nyrkkeilyvalmentajana. Madonna on viihtynyt Joshin kanssa, sillä hänet bongattiin kannustamassa miestä nyrkkeilyottelussa New Yorkissa tällä viikolla.

Mainos
Mainos päättyy

Muun muassa Page Six ja Hollywood Life -lehdet arvelevat, että kyseessä voisi olla suhteenjulkistuskuva. Daily Mailin uutisoi jo maaliskuun 1. päivänä, että heidän tietojensa mukaan kaksikko tapailee.

Madonnalta herkkä teksti kuolleelle veljelleen: "Kiitos kun..."

Popin kuningattaren suhdesutinoissa on sattunut ja tapahtunut, sillä viime kuussa kerrottiin, että hän olisi eronnut edellisestä rakkastaan, 23-vuotiaasta mallista Andrew Darnellista.

Viime vuonna tähti pisti poikki tanssija Ahlamalik Williamsin kanssa, jonka kanssa ehti seurustella noin kolmen vuoden ajan.

Ero! Madonna, 63, jätti 35 vuotta nuoremman tanssijarakkaansa - "Karma sanoi..."

Tällä hetkellä Madonna valmistautuu heinäkuussa starttaavaan Celebration -kiertueeseensa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan