Madonna palasi keikkalavoille - tällainen oli ensimmäinen esiintyminen, kuvat

Madonna palasi keikkalavoille - tällainen oli ensimmäinen esiintyminen, kuvat

Rajut terveysongelmat selättänyt Madonna, 65, todisti Lontoossa olevansa edelleen maailman suurin elossaoleva supertähti.

Mainos
Mainos päättyy

Lontoon 02 areena oli lauantaina yhtä huutomyrskyä ja yhteislaulua, kun popin kuningatar Madonna aloitti suurimmille hiteilleen omistetun Celebration-kiertueen Englannista.

Kesäisen verenmyrkytyksen johdosta laulaja joutui aikatauluttamaan kiertueensa uudelleen ja näin ollen jälkimmäiseksi osaksi tarkoitettu Euroopan osuus aloitti koko kiertueen.

Fanien riemuksi konsertissa kuultiin pitkästä aikaa vuosien takaisia, yllättäviäkin suosikkikappaleita kuten Live to Tell, Justify My Love, Die Another Day ja Don´t Tell Me sekä konsertin aloituskappale Nothing Really Matters. Mukana olivat luonnollisesti myös kiertueilta tutut klassikot kuten Like a Virgin, Like a Prayer ja Vogue.

Versacen puku oli yksi illan onnistuneimmista yhdessä suuren multimediatornin ja ilmassa leijumisen kera.
Versacen puku oli yksi illan onnistuneimmista yhdessä suuren multimediatornin ja ilmassa leijumisen kera.
Mainos
Mainos päättyy

Madonna sai kehut kriitikoilta myös lauluäänestään ja koreografioissa oli osattu huomioida sairastelleen tähden ikääntyminen niin, että show oli energinen, mutta myös säästi laulajaa. Näyttävissä asuissa oli poikkeuksellisen vähän paljastelua ja asukokonaisuuksista vastasi Vetements-brändin luova johtaja Guram Gvasilia. Toki mukana oli myös 1990-luvun tapaan Versacen asu, jossa Madonna lauloi Bedtime Story ja Ray of Light -kappaleet. Laulajan ystävä Donatella Versace kiirehti kehumaan Madonnan upeutta tuoreeltaan Instagramissa.

Madonna pelaa terveydellään uhkarohkeaa peliä – bakteeritulehduksen saanut laulaja vakuuttaa palaavansa keikkalavoille

Lavalla nähtiin myös eri numeroissa liuta Madonnan lapsia, lukuun ottamatta vanhinta poikaa Roccoa, joka oli teini-iässä mukana kiertueilla tanssijana, mutta luo parhaillaan menestynyttä taiteilijanuraa Lontoossa.

Paljaiden hauisten kanssa Madonna peitti kämmenensä kuten monessa muussakin numerossa.
Paljaiden hauisten kanssa Madonna peitti kämmenensä kuten monessa muussakin numerossa.

Poliittisesti aktiivinen Madonna ehti konsertissa tukea Ukrainaa, kritisoida Israelin ja Hamasin sodan siviiliuhrien määrää sekä ottaa kantaa muun muassa homofobiaa vastaan.

Madonna kosti limujätille 34 vuoden jälkeen!

Tyylilleen uskollisena hän myös jaksoi edelleen kommentoida provosoivaan sävyyn, kuten ensimmäisen, vuoden 1982 Everybody -sinkun esittämisen kohdalla.

Mainos
Mainos päättyy
Katolisen kirkon elementit ovat kuuluneet Madonnan shokkiarvoon jo 1980-luvulta.
Katolisen kirkon elementit ovat kuuluneet Madonnan shokkiarvoon jo 1980-luvulta.

- New Yorkiin muutettuani valitsin poikaystäväni sen mukaan, oliko heidän asunnossaan suihku. Kyllä, suihinottoja suihkua vastaan. Näen jo tästä syntyvät otsikot, mutta mitä sitten? Kaikilla meillä on menneisyys, Madonna tarinoi tyylilleen uskollisena.

Don´t Tell Me -kappale toi takaisin vuosituhannen vaihteesta tutun Music-albumin cowboy-estetiikan.
Don´t Tell Me -kappale toi takaisin vuosituhannen vaihteesta tutun Music-albumin cowboy-estetiikan.

Ensi viikolla Madonna konsertoi tällä kiertueella lähimpänä Suomea keikoilla Kööpenhaminassa ja Tukholmassa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan