Mädäntyneistä kasvoista kärsinyt tv-tähti Daniella Westbrook, 50, rajuissa kuvissa – tästä on kyse
Eastenders-sarjasta tutulle näyttelijälle on povattu suurta paluuta, mutta sitä ennen hän aikoo laittaa kasvonsa uuteen uskoon.
Eastenders-saippuasarjasta muistettava Daniella Westbrook, 50, bongattiin hurjan näköisenä tällä viikolla.
Daniella käyskenteli teippi nenänsä peittona ja hänen sanotaan käyneen korjaamassa nenäänsä jälleen kerran.
Takavuosina huumeongelmista kärsineen tähden nenän väliseinä luhistui 1990-luvun lopulla kokaiininkäytön seurauksena. Sittemmin nenää on yritetty kursia kasaan 2000-luvun puolella.
Daniella on sanonut huumeiden käytön vanhentaneen häntä. Hän on lisäksi kärsinyt ja selvinnyt leikkauksen jälkeisestä verenmyrkytyksestä ja siitä, että hänen kasvonsa meinasivat mädäntyä huumeiden vuoksi.
Brittiläinen OK!-lehti uutisoi syyskuussa, että Daniella on suunnitellut isoa paluuta telkkariin Eastenders-vuosiensa jälkeen. Hän on näytellyt sarjassa 1990-luvulta lähtien, ollut välillä pois ja viimeisen esiintymisensä hän teki saippuasarjassa vuonna 2016.
Lisäksi Daniella on ollut mukana monissa muissa sarjoissa Dancing on Icesta julkkisten Big Brotheriin.
Lukuisia operaatioita
Daniellan lähdöstä Eastendersistä on jo kulunut kahdeksan vuotta. Uusien ehostusten sanotaan liittyvän hänen mahdolliseen tv-comebackiin.
Näyttelijän uudet leikkaussuunnitelmat ovat myös seurausta viimevuotisesta epäonnistuneesta leikkauksesta Turkissa. Daniella on luonnehtinut reissua painajaismaiseksi, sillä operaatiot eivät menneet nappiin.
Hän haluaa nyt kerätä itseluottamusta ja laittaa itsensä kuntoon niin, että uskaltaa jälleen esiintyä kameran edessä. Daniella on myös maininnut aikovansa työstää jo kolmatta omaelämäkertateostaan. Aiemmin häneltä ovat ilmestyneet muistelmat vuosina 2006 ja 2013.
Lähde: OK!