Machine Gun Kelly vaihtoi nimensä - epäselvät syyt taustalla

Machine Gun Kelly vaihtoi nimensä - epäselvät syyt taustalla
Machine Gun Kelly at the Richard Young Gallery

Artisti ei ole kommentoinut nimimuutostaan toistaiseksi missään.

Mainos
Mainos päättyy

Jenkkitähti Machine Gun Kelly on käyttänyt taiteilijanimeään jo yli kymmenen vuoden ajan. Oikealta nimeltään Colson Baker, 33, aloitti uransa jo teini-iässä, ja julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa vuonna 2012.

Vihjauksia nimen muutoksesta on jo ollut, kun viime vuoden marraskuussa Colson pyysi F1-kisoissa haastattelua antaessaan valokuvaajia kutsumaan häntä vain Machineksi.

- Minulla on kysymys... Machine Gunin sijaan, voisitteko kutsua minua vain Machineksi tästä lähtien? Colsonin nähdään kysyvän sosiaalisessa mediassa levinneellä videolla.

Colson jakoi näyttökaappauksen asiasta tehdystä uutisesta myös omalle X-tililleen. Hän lisäsi julkaisuun emojin, joka esittää puhuvaa päätä, ja sanan "machine". Tämän voi uskoa tarkoittavan, että hän toivoi jatkossakin tulevansa kutsutuksi vain tällä nimellä.

Mainos
Mainos päättyy

Machine Gun Kellyn ulkonäkö muuttui täysin – fanit järkyttyivät!

Tätä ennen, vuoden 2022 syyskuussa, koomikkopari Chad & JT ilmestyivät yhteen hänen konserteissaan mukanaan suuri kyltti, jossa pyysivät artistia poistamaan sanat Machine Gun (suom. konekivääri) nimestään, ettei nimi glorifioisi aseita.

MGK:nakin tunnettu artisti näki kyltin, ja kysäisi muulta yleisöltä heidän mielipidettään. Humoristisesti tehty ehdotus jäi kuitenkin unholaan marraskuun formulakisanäyttäytymiseen asti.

Nyt ajatus konekiväärien ihannoinnin poistamisesta lienee iskeytynyt tiiviimmin Colsonin tietoisuuteen.

MGK ja Megan Fox säväyttävät usein asuillaan.
MGK ja Megan Fox säväyttävät usein asuillaan.

Megan Fox sai paniikkikohtauksen: "Tuntuu, että jotain tällaista täytyi tulla julki"

Mainos
Mainos päättyy

E!Newsin mukaan artistin Spotifyn, Apple Musicin, Tidalin ja Youtuben käyttäjät muuttuivat kaikki ytimekkäästi mgk:ksi. Hänen käyttäjätunnuksensa viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter) on edelleen @machinegunkelly, mikä selittynee sillä, että tunnuksen muuttaminen voi olla vaikeaa tai se voi olla jo varattu.

Machine Gun Kelly on jo pitkään kulkenut myös lyhennettä MGK käyttäen, joten suuresta muutoksesta ei ole kyse. Pelkkä lyhenne kuitenkin vastasi myös toissavuonna tehtyyn toiveeseen, ettei asetta mainittaisi suositun artistin nimessä lainkaan.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan