Liam Paynen kuolemasta musertunut Simon Cowell vetäytyi pois tv-ohjelman kuvauksista

Liam Paynen kuolemasta musertunut Simon Cowell vetäytyi pois tv-ohjelman kuvauksista

Simon oli merkittävä osa One Direction -yhtyeen menestystä.

Mainos
Mainos päättyy

Musiikki- ja televisiotuottaja Simon Cowell, 65, on musertunut suojattinsa Liam Paynen traagisen kuolema johdosta. Liam oli kuollessaan vain 31-vuotias.

Liam nousi julkisuuteen One Direction -poikabändistä, jonka Simon perusti yhtyeen jäsenten kilpaillessa Iso-Britannian X Factor -ohjelmassa vuonna 2010. Myöhemmin yhtye teki levytyssopimuksen Simon Syco Music -levy-yhtiön kanssa.

"Hän on järkyttynyt ja murtunut"

Simonin kerrotaan olevan syvästi järkyttynyt Liamin kuoleman johdosta. 

Mainos
Mainos päättyy

Simonin oli määrä olla mukana luomansa kykyjenetsintäohjelman Britain's Got Talentin kuvauksissa, mutta vetäytyi tv-ohjelman torstaina järjestetyistä kuvauksista saatuaan tiedon Liamin menehtymisestä.

Tämänhetkisten tietojen mukaan kuvauksen jatkuvat lauantaina, ja Simonia korvaa Bruno Tonioli.

– Uutinen iski Simoniin uskomattoman kovasti. Hän on järkyttynyt ja murtunut, sisäpiirilähteet kertovat.

Simon piti yhtyeen jäseniä kuin omina poikinaan, ja oli heidän kanssaan tiiviisti tekemisissä yhtyeen huippuvuosina.

– Simonilla on poika, jota hän rakastaa enemmän kuin mitään muuta. One Directionin pojat olivat kuitenkin hänen ensimmäiset poikansa. Hän vietti niin paljon aikaa heidän kanssaan ja rakastaa heitä, sisäpiiri kertoo murtuneena.

One Direction -tähti Liam Payne kuoli keskiviikkona pudottuaan Buenos Airesissa sijainneen hotellin kolmannesta kerroksesta. 

Mainos
Mainos päättyy
One Direction -tähti Liam Payne menehtyi traagisesti keskiviikkona 16. lokakuuta.
One Direction -tähti Liam Payne menehtyi traagisesti keskiviikkona 16. lokakuuta.

Pitkä historia

Liam kilpaili X Factorissa jo vuonna 2008, mutta tippui melko nopeasti. Simon näki hänessä kuitenkin valtavasti potentiaalia, ja kannusti Liamia osallistumaan ohjelmaan uudelleen.

Muutamaa vuotta myöhemmin Liam kilpaili ohjelmassa jälleen, ja Simon keksi yhdistää useamman laulutaitoisen kilpailijan yhdeksi yhtyeeksi. Näin syntyi One Direction, josta lopulta tuli yksi kaikkien aikojen suosituimmista poikabändeistä.

Liamin lisäksi yhtyeeseen kuuluivat Harry Styles, Niall Horan, Zayn Malik ja Louis Tomlinson. Yhtye jäi tauolle vuonna 2016, ja jäsenet ovat sittemmin tehneet musiikkia soolona. 

Simon Cowell perusti yhtyeen ja oli osana sen menestystä.
Simon Cowell perusti yhtyeen ja oli osana sen menestystä.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Liam Paynen kuolemasta musertunut Simon Cowell vetäytyi pois tv-ohjelman kuvauksista