Laulaja Usher joutuu maksamaan miljoonan korvaukset herpeksen tartuttamisesta - nainen vaatii jopa 20 miljoonaa!

Usher
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Usher, 38, on maksanut miljoonan euron korvaukset entiselle rakastajalleen, kun nainen haastoi tähden oikeuteen sukupuolielinherpeksen tartuttamisesta.

Usher

Radar Onlinen julkaisemista oikeuden dokumenteista ilmenee, että Usherilla on diagnosoitu herpes jo vuonna 2009. Tästä huolimatta hän oli ollut suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä rakastajansa kanssa eikä ollut varoittanut tätä asiasta.

Kaliforniassa on laitonta vastuuttomasti ja sairaudestaan tietäen tartuttaa sukupuolitauteja muille.

Usher oli kertonut naiselle, ettei kanna herpes-virusta, vaikka oireet oletettuun tartunta-aikaan olivat selvät. Laulaja oli sanonut naiselle, ettei hänellä ole mitään sukupuolitautia. Oikeus oli toista mieltä.

Mainos
Mainos päättyy

Dokumenteista selviää, että nainen on käynyt sukupuolitautitesteissä, jotka paljastivat naisen kantavan virusta.

Nainen onkin ilmoittanut, etteivät miljoonan euron korvaukset riitä hänelle, vaan hän vaatiikin nyt 20 miljoonan dollarin vahingonkorvauksia henkisestä kärsimyksestä sekä lääkekuluista. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan