
Laulaja Doja Cat kävi pienennyttämässä rintojaan: "Voisinpa imeä tissejäni"
Laulaja Doja Cat, 27, ilmoittaa Twitterissä käyneensä rintojen pienennysleikkauksessa.
Doja ilmoitti alkuviikosta käyneensä muokkaamassa rintojensa kokoa. Lisäksi hän on käynyt kertomansa mukaan rasvaimussa, jonka yhteydessä hänen reisistään poistettiin ylimääräistä rasvaa.
Onko tämä edes totta? Räppäri Doja Cat verhoutui 30 000 strassin alle - tässä tulos
Doja kävi operoitavana viime viikolla ja toipuu parhaillaan leikkauksista. Hänen mukaansa parantuminen on edennyt nopeasti.
- Tuntuu ihan ok:lta. Minulle tehtiin rasvaimu, joten reisiini sattuu ihan hirveästi jos liikutan niitä liikaa, Doja kirjoitti maanantaina (20.3.) Twitter-tilillään.
Say So ja Kiss Me More -hiteistään tunnettu Doja Cat kertoo, että hänen rintojaan pienennettiin operaatiossa kokoon 32C. Suomessa tämä vastaa kuppikokoa 70C.
- Voisinpa imeä omia tissejäni, niin hyviltä ne näyttävät herranjestas, Doja Cat iloitsee somekanavallaan.
Dojalla on edessään noin kolmen kuukauden mittainen palautumisjakso.
Doja Cat herätti huomiota Grammy-gaalassa: kouri rintojaan ja puhui "kiirekusestaan"
Viime toukokuussa Doja joutui peruuttamaan keikkojaan jouduttuaan nielurisaleikkaukseen.
Rutiinileikkaus sujui hyvin, mutta vain muutamaa kuukautta myöhemmin artisti joutui leikkauspöydälle uudelleen.
Laulajan kurkkuun oli kertynyt mätää, jota jouduttiin uuden operaation avulla poistamaan.