Kuvat: Alec Baldwin tapasi vahinkoluotiin kuolleen kuvaajan lesken ja lapsen - tragedia oli seurausta huolimattomuudesta ja laiminlyönneistä

Alec Baldwinin tähdittämän Rust-lännenelokuvan kuvaukset on keskytetty traagisen kuolemantapauksen vuoksi. Merkittävä vastuu onnettomuudesta lankeaa apulaisohjaaja Dave Hallsin kontolle, sillä juuri hän oli ojentanut turma-aseen Alecille ja huutanut sen olevan "tyhjä". Tilanteessa harjoiteltiin kohtausta, jossa Alec osoitti aseella suoraan kameraan. Vahinkolaukaus osui kuolettavasti pääkuvaajaan ja haavoitti ohjaajaa.
Surmansa saanut Halyna Hutchins, 42, vastasi siitä, että kohtaukset tallentuivat kameroihin ohjajan vision mukaisesti. Häntä kuvaillaan lahjakkaaksi tekijäksi, jonka tähti elokuva-alalla oli nousussa. Aiemmin hän oli työskennellyt muun muassa journalistina tehden vaativia, tutkivia reportaaseja.



Halynaa jäivät kaipaamaan hänen miehensä ja alakouluikäinen poikansa. Näyttelijä Alec Baldwin tapasi molemmat New Mexicossa pian tapaturman jälkeen.

Pyrotekniikkaan erikoistunut tarpeistomestari Maggie Goll on antanut julki lausunnon, jossa hän kritisoi apulaisohjaaja Dave Hallsin työtapoja ja kertoo hänen olleen piittaamaton työturvallisuudesta aiemminkin. Maggie teki apulaisohjaajan kanssa yhteistyötä suoratoistopalvelu Hulun sarjassa ”Into the Dark” vuonna 2019.

Apulaisohjaaja ei Hulu-tuotannossa välittänyt paloturvallisuusmääräyksistä. Vaativien kohtausten kuvaustilanteissa varauloskäytävät saattoivat olla tukossa ja olosuhteet olivat "klaustrofobiset". Sarjan kuvauksissa oli myös sattunut onnettomuus, mutta apulaisohjaaja ei ollut keskeyttänyt työryhmän työtä.
Rust-elokuvan onnettomuudesta on tullut myös erittäin vakava väite. TMZ:n mukaan jotkut kuvausryhmän jäsenet olivat ammuskelleet huvikseen aseilla, joita kuvauksissa oli käytetty. Jos tieto pitää paikkansa, olisi kyseessä merkittävä turvallisuuslaiminlyönti. On nimittäin mahdollista, että kova patruuna olisi jäänyt Alecille ojennettuun aseeseen juuri tästä syystä.
Tietoon on myös tullut, että osa kuvausryhmästä oli marssinut ulos kuvauksista protestina työturvallisuuden laiminlyönneille. Kuvauksissa oli jo aiemmin sattunut vahinkolaukaus kovalla patruunalla, joka oli säikäyttänyt monia.