Konstantinin ja Anne-Marien rakkaustarina oli täynnä onnea draamaa: Raivostunut kuningas lukitsi vessaan

Viime viikolla Kreikan kuninkaallinen perhe laski haudan lepoon rakastetun emerituskuningas Konstantinin, joka menehtyi tammikuussa 82-vuotiaana.
Ateenan katedraaliin sureva leski, emeritakuningatar Anne-Marie, 76, oli valinnut miehensä arkun päälle kieloja, joita hän kantoi 58 vuotta aiemmin morsiuskimpussaan, ja jotka olivat Konstantinin lempikukkia. Suruseppeleen nauhassa luki yksinkertaisesti ”Rakkaasi Anne-Marie”.
Konstantinin ja Anne-Marien rakkaustarina oli yksi kuningashuoneiden onnellisimmista.

Parin ensimmäinen kohtaaminen tapahtui 1959 Kööpenhaminassa, kun Konstantin vieraili kaupungissa vanhempiensa, Kreikan hallitsijapari Paulin ja Frederikan sekä sisarustensa kanssa. Tanskan kuningas Fredrikin nuorin tytär oli tuolloin 13-vuotias.
Vielä silloin nuorukainen ei herättänyt Anne-Mariessa romanttisia tunteita, mutta Konstantin alkoi suunnitella Tanskan-matkaa tavatakseen uudelleen prinsessan. Kun hän toistamiseen saapui Kööpenhaminaan purjehdustapahtumaan, ei Anne-Marie edelleenkään osoittanut kiinnostusta.
Kreikan viimeinen kuningas Konstantin II on kuollut - aivohalvaus vei tehohoitoon

Kaksi vuotta myöhemmin Anne-Marie osallistui perheensä kanssa Konstantinin siskon, prinsessa Sofian ja Espanjan prinssi Juan Carlosin häihin Ateenassa.
Tuona toukokuisena päivänä rakkaus roihahti nuorten välillä. Samana kesänä Konstantin kosi rakastaan, ja nuoret solmivat salakihlat.
Vierähti puoli vuotta ennen kuin nuoret uskalsivat kertoa Anne-Marien vanhemmille kihlauksestaan. Fredrik raivostui niin, että lukitsi vävykokelaan vessaan, Konstantin on myöhemmin muistellut. Hetken asiaa mietittyään kuningas vapautti nuorukaisen vankeudesta ja korkkasi samppanjapullon.
Koska Anne-Marie oli vasta 16-vuotias, oli hänen odotettava häitä vielä kaksi vuotta. Pari vihittiin Ateenan katedraalissa syksyllä 1964.

Kreikan ex-kuningas Konstantin kiidätettiin sairaalaan - vakava sairauskohtaus
Häitä odotellessa valta oli vaihtunut Kreikassa, ja avioiduttuaan Anne-Mariesta tuli maan kuningatar.
Perheen esikoinen, prinsessa Alexia syntyi heinäkuussa 1965, kruununprinssi Pavlos vajaat kaksi vuotta myöhemmin. Pian pojan syntymän jälkeen tapahtui sotilasvallankaappaus, ja hallitsijaperhe joutui pakenemaan Roomaan, missä he asuivat useita vuosia. Täällä syntyi perheen kolmas lapsi, prinssi Nikolaos.
Matka jatkui Tanskan kautta Lontooseen, jonne he asettuivat 1974. Anne-Marie synnytti vielä kaksi lasta, prinsessa Theodoran ja prinssi Philipposin.
Yli 30 vuoden jälkeen maanpako päättyi, ja vuonna 2014 Konstantin ja Anne-Marie palasivat kotimaahansa.
– Olemme mieheni kanssa olleet aina onnellisia, mutta kotona Kreikassa meistä tuli entistä onnellisempia. Aloitimme elämämme täältä, ja palasimme tänne. Ympyrä sulkeutui, Anne-Marie on todennut.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.