Koditon Mel Gibson palasi talonsa raunioille – "Tunteellista"

Näyttelijä menetti kotinsa maastopaloissa.
Hollywood-tähti Mel Gibson, 69, on yksi monista, jotka menettivät kotinsa Los Angelesin maastopaloissa.
Suunnittelee jälleenrakentamista
Mel kuvattiin keskiviikkona (15.1.) kun hän palasi ensimmäistä kertaa Malibussa sijaitsevalle tontilleen. Hänet nähtiin kiittämässä ja kättelemässä palomiehiä ja tarkastelemassa Palisadesin maastopalon jälkeensä jättämää tuhoa.
Gibson sulautui tavallisten ihmisten joukkoon asuvalintansa ansiosta
Hollywood-tähti pukeutui lippikseen, siniseen ruutupaitaan ja farkkuihin. Maanläheisen tyylin täydensivät muoviset Crocsit.

Kaikki tuhkana
Mel suunnittelee tontin siivoamista ja talon uudelleen rakentamista.
Mel, joka asui talossa noin 15 vuoden ajan, kertoo menettäneensä paljon tavaraa, mutta tietää voivansa korvata kaiken.
– Tämä on tunteellista. Tavarani olivat siellä. Olen nyt vapautunut tavaroideni taakasta, koska ne ovat kaikki tuhkana. En ole koskaan nähnyt paikkaa, joka olisi palanut noin totaalisesti. Siis vain savupiippu ja muutama kattotiili jäljellä, Mel kertoi Joe Roganin podcastissa.
Mel kuuluu pitkään listaan julkkiksia, jotka ovat menettäneet kotinsa. Tähän joukkoon kuuluvat myös muun muassa Paris Hilton, Sir Anthony Hopkins sekä Rosie O'Donnell.
Tietenkin valtaosa Etelä-Kaliforniassa kotinsa menettäneistä tuhansista ihmisistä ei ole rikkaita tai kuuluisia.
Poikkeuksellisen kovissa maastopaloissa on menehtynyt ainakin 27 ihmistä ja kymmeniä on edelleen kateissa.
