Kim Kardashian valmistui uuteen ammattiin

Kim Kardashian valmistui uuteen ammattiin

Kim juhli valmistujaisiaan keskiviikkona.

Mainos
Mainos päättyy

Tosi-tv-tähti ja yrittäjä Kim Kardashian, 44, on saanut viimein lakiopintonsa päätökseen.

Arkistovideolla Kardashians-sarjan 2. tuotantokauden traileri:

Kim opiskeli lakia kuusi vuotta, vaikka alunperin hän pyrkikin valmistumaan neljässä vuodessa. Kim korostaa julkaisemassaan somepäivityksessä, ettei kuitenkaan luovuttanut viivästyksestä huolimatta.

– Kuusi vuotta sitten lähdin epätavalliselle tielle toteuttaakseni unelmani ryhtyä juristiksi. Se ei ollut helppoa ja kesti suunniteltua kauemmin, mutta en koskaan luovuttanut. Jokainen kurssi toi mukanaan pilkahduksen epäilyksiä, kyyneleitä ja voiton hetkiä - erityisesti silloin, kun selviydyin aiheista, joita aluksi pelkäsin, Kim kirjoittaa julkaisussaan.

Mainos
Mainos päättyy

Hän kiittää päivityksessä myös useita opiskelupolullaan auttaneita ihmisiä sekä vankeja, joita hän on auttanut vapautumaan. Kim on työskennellyt viime vuosien aikana ahkerasti muun muassa Yhdysvaltojen vankilauudistusten parissa.

Tuore juristi oli pukeutunut valmistujaisjuhlaansa lähes vaatimattomasti, sillä Kim oli kietonut päälleen harmaan poolopaidan ja saman sävyisen minihameen. Muutamissa kuvissa Kim poseerasi myös beigessä valmistujaiskaavussa ja saman värisessä valmistujaishatussa.

Suloinen yksityiskohta Kimin juhlissa oli hänen lastensa pukeutumistyyli. Kimin kolme nuorinta lasta oli puettu tyylikkäisiin jakkupukuihin. Asut olivat saaneet inspiraation Kimin isän tyylistä, joka työskenteli eläessään asianajajana.

Kimin vanhin lapsi North ei puolestaan näyttäytynyt juhlissa.

Mainos
Mainos päättyy

Tähden sisaruksista ja muista perheenjäsenistä paikalle olivat saapuneet ainakin hänen äitinsä Kris Jenner, sekä siskokset Khloe ja Kourtney Kardashian.

Vielä viime viikolla Kim oli Pariisissa todistamassa oikeudessa ryöstäjiään vastaan. Kim joutui ryöstön kohteeksi vuonna 2016 omassa hotellihuoneessaan Pariisissa.
Vielä viime viikolla Kim oli Pariisissa todistamassa oikeudessa ryöstäjiään vastaan. Kim joutui ryöstön kohteeksi vuonna 2016 omassa hotellihuoneessaan Pariisissa.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan