Kilometrien surujono Lontoossa! Ihmiset odottavat kymmeniä tunteja hyvästelläkseen kuningatar Elisabetin - kuvakooste

Kuningatar Elisabetin ruumis on siirretty eilen (14.9.) Buckinghamin palatsista Lontoon Westminster Halliin, jossa surevat kansalaiset voivat jättää viimeiset hyvästinsä edesmenneelle monarkille.
Arkku on esillä neljän päivän ajan ennen 19.9. järjestettäviä hautajaisia. Valtava ihmisjoukko odottaa Lontoossa pääsevänsä Westminster Halliin. Tämän uutisen kirjoitushetkellä jonon pituuden arvellaan olevan noin 6,1 kilometrin mittainen.
Jonotusmatka alkaa Westminsterin palatsilta, kiertää Lambeth Bridgen kautta Thames-joen yli, ja seuraa sitten joenvartta aina Tower Bridgelle saakka. Jono kasvaa kasvamistaan vielä pidemmäksi, ja BBC kertoo sen jo ohittaneen Towerin sillan.
Jonotusmatkan pääksi on toistaiseksi merkitty Southwark Park, mutta tilanne saattaa vielä muuttua. Osan ihmisistä kerrotaan jonottaneen jopa 30 tuntia nähdäkseen kuningattaren arkun. Hyvästit monarkille jättäneet ovat sanoneet jonotuksen olleen kaiken ajan arvoista.
Seiska koosti yhteen kuvia Lontoon kaduilta ja hurjasta jonosta.
Tämäkö oli kuningatar Elisabetin kuolinsyy? Viimeiset kuvat paljastivat lähestyvän kuoleman







Tämäkö oli kuningatar Elisabetin kuolinsyy? Viimeiset kuvat paljastivat lähestyvän kuoleman
Sään on kerrottu olevan melko pilvinen ja lämpötilan pysyvän alle 20 asteessa Lontoon seudulla seuraavien päivien aikana. Viileät tuulet voivat vaivata jonottajia viikonlopun aikana.
Liveraportointia jonotustilanteesta voi seurata muun muassa BBC:n verkkosivuilta.
Kuningatar nukkui pois viikko sitten 8.9. Balmoralin linnassa, Skotlannissa. Hän oli kuollessaan 96-vuotias. Elisabet ehti hallita kuningattarena kaikkiaan 70 vuoden ajan. Charlesista tuli kuningas heti äitinsä kuoltua, ja hän otti käyttöön hallitsijanimen Charles III.
Ensi viikon maanantaina järjestettäviin odotetaan useita valtionjohtajia. Kutsuttujen joukossa ovat myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa.
Näin kuningas Charles kommentoi kuningatar Elisabetin poismenoa - lue tiedote sanasta sanaan